torstai 28. elokuuta 2014

Vuosipäivä

Sellainen vuosipäivä, jota ei kannattaisi jatkossa muistaa. Elokuun viimeisenä keskiviikkona 28.8.213 se helvatan kyhmy löytyi. Mitä siitä seurasi? Itkua, epävarmuutta, pelkoa, masennusta, vihaa ja pettymystä. Mutta myös taistelutahtoa, mielenlujuutta, iloa ja nauruakin. Vuoden aikana olen oppinut kuuntelemaan itseäni, antamaan anteeksi itselleni sen, että en kaikkea jaksa. Olen oppinut säästämään voimiani, kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla valmiiksi. Olen oppinut pyytämään apua - voi jessus, että se on ollut vaikea läksy! Olen oppinut hiljentämään tahtia, lepäämään tarvittaessa. Olen oppinut rauhoittumaan, rentoutumaan, ohjaamaan ajatuksia muualle. Olen löytänyt liikunnan ilon, minä vanha sohvaperuna. Olen oppinut käsittelemään tunteitani, olen oppinut, että kaikille tunteille on aikansa, olen itkenyt kaupungilla kävellessäni, olen karjunut sieluntuskaa pihalla ja kotona. Olen oppinut, että en hallitse tätä elämää, tässä elämässä on paljon asioita, jolle en voi mitään. En enää murehdi ja huolehdi itseäni kipeäksi, kun poikani, tuoreen ajokortin omaava huono kuski, lähtee kavereineen Särkänniemeen koko päiväksi. En enää kuvittele mielessäni kauhuskenaarioita erilaisista kolareista, verestä, ruumiista. Jos siellä tien päällä jotain tapahtuu, niin en mä voi sille mitään täällä kotona. Kyllä se elämä kantaa lastanikin, onhan elämä kantanut muakin. Paljon fiksumpia lapsia olemme saaneet kuin me vanhemmat olemme olleet heidän iässään.

Tänään vaihdoin facebookin kansikuvani. Siinä on kaukaisuuteen johtava maantie ja sen päällä lukee teksti:

AINOA SYY JOLLOIN SINUN PITÄISI KATSOA TAAKSESI
ON NÄHDÄ KUINKA PITKÄLLE OLET PÄÄSSYT.

Mä olen tainnut päästä aika kauaksi :)