Vuoden viimeinen Herceptin-keikka

Tämän vuoden hoidot on sitten lusittu! Aamupäivällä oli labrakokeet ja sen perään Herceptin-tiputus. Viime kerralla huomasin, että sytopipolaatikko oli lähes tyhjä, joten ajattelin joulun aikaan virkata pipon tai kaksi laatikkoon (tykästyin omiin pipoihini niin, että meinaan käyttää niitä ensi kesänäkin - ja pyöräilykypärän alla ovat hyviä välikausihattuja - joten niistä en meinaa luopua). Jouluna tuli kuitenkin syötyä niin paljon - aattona syötiin suoraan sanoen kilpaa! tai ainakin sille se tuntui - ja juotuakin sen verran ahkerasti (juu, tunnustan! En antanut raitista joulua perheelle), että eipä sytopipot mieleen tullu. Eilen illalla sitten huono omatunto muistutti asiasta ja ryhdyin virkkaushommiin. Eihän se pipo valmiiksi tullut, mutta otin tekeleen tänään mukaan.

Sairaalaan mennessä törmäsin vanhaan tuttuun päiväkotiajoilta. Siis näiltä myöhemmiltä päiväkotiajoilta, kun meidän molempien nuorimmaiset - hänen tyttärensä ja meidän nuorempi poika - leikkivät yhdessä kuin paita ja peppu. Kaksi yhtä temperamenttista lasta, räiskähtelivät päiväkotitätien iloksi/harmiksi päivittäin. Ja me äidithän suunniteltiin jo häitäkin: häälahjaksi muovista tehty astiasto, ettei mene rikki heti ekassa riidassa. Tänään ei kuitenkaan muisteltu päiväkotiaikoja. Hän oli ollut saattamassa läheistään syöpäleikkaukseen :( Kertoi siinä lyhyesti vähän taustoja ja totesi, että ei enää jaksaisi yhtään vastoinkäymisiä lisää. Mitäpä siinä oikein olisi osannut sanoa? Halasin ja toivotin voimia. Siinä tilanteessa taisi kuitenkin olla tärkeintä se, että osasin kysyä, miksi hän on uuden vuoden aattoaamuna sairaalassa ja kuuntelin aidosti, kyselin, annoin puhua. Ainakin hän kiitti, että sain hänet vähän paremmalle tuulelle. Toivottavasti leikkaus on mennyt hyvin ja toivottavasti potilas selviää leikkauksen jälkimainingeistakin - enkä nyt puhu syöpähoidoista.

Keskustelutuokiostamme huolimatta ehdin hyvin labraan. Aikani oli 8.10, paikalla olin 8.08 (katsoin kellosta) ja harmittelin mielessäni, kuinka hengästynyt ja hikinen olin. Turhaapa huoleni taas oli, odotustilassa oli paljon lapsia ja eräästä näytteenottohuoneestakin kuului lapsen itkua - ajat olivat taas myöhässä, hyvin ehti hengitys tasaantua ja kuuma aaltokin mennä ohi ennen vuoroani. Pieni verenkuvaputkilo oli pian otettu, uuden vuoden toivotukset vaihdettu ja saatoin siirtyä syöpäpolin puolelle.

Nyt oli jo aikaa virkata. Pitkästä aikaa oli puheliaita potilaita odotustilassa. Mua ei oikein meinattu uskoa syöpäpotilaaksi, lyhyet tuuheat hiukset, terve puna poskilla, rento olemus, mutta kaipa mä heidät sain vakuutettua, että ihan oikeasti vielä hoidoissa käyn. Viimeiset epäuskon rippeet varmaan katosivat siinä vaiheessa, kun hoitajani huikkasi aamukahville mennessään tulevansa kohta hakemaan mut. Tullessaan ihmetteli, miksi kudon pipoa. Hän yleensä hillitsee hyvin ilmeensä, mutta ei tällä kertaa. Epäluuloa, jopa lievää... pelkoa? ahdistusta? jotain kuitenkin. Hetihän hän toipui, kun kerroin tekeväni sytopipolaatikkoon pipoa :)

Edelliskerralla surtiin yhdessä huonossa kunnossa olevia käden suoniani, mutta tällä kertaa sain kehuja siitä kuinka hyvin suoneni ovat alkaneet parantua. Hyvä niin, kanyyli saatiin tällä kertaa ranteen selkäpuolelle ja pystyin hakemaan virkkaukseni.

Naapurikseni sain puheliaan papparaisen, eli juttuseura oli taattu. Harmi vaan, kun oli jo vähän dementoitunut. Aina ei pystynyt seuraamaan hänen juttujaan, taisi aihe välillä vaihdella pariin kolmeenkin kertaan samassa lauseessa. Potilaita ei kovin paljoa salissa ollut, ehkä puolet paikoista oli käytössä, mutta omalla hoitajallani oli selvästikin vaikeimmat potilaat tänään. Paljoa ei ehditty jutella, hän oli enimmäkseen muiden luona. Kävipä konsultoimassa paria muutakin hoitajaa heidän potilaistaan. Toisella oli ihottumaa, jota hän kävi katselemassa, jututtamassa potilasta, ja suositteli syöpälääkärin kutsumista paikalle. Toiselta potilaalta ei ilmeisesti meinannut suonta löytyä, koska molempia käsiä oli taputtelemassa ja tiirailemassa potilaan oma hoitaja ja tämä mun hoitajani. Tuolla on tapana, että hoitaja yrittää kolme kertaa, sitten pyydetään apuvoimia eli toinen hoitaja yrittämään. Ja jos ei vieläkään onnistu, niin sitten soitetaan nukkumatti, narkkari, unilääkäri - mitä nimeä nyt haluattekaan käyttää), he kun ovat suonien metsästyksen ammattilaisia. Narkkaria ei tarvittu, sillä jompi kumpi hoitajista onnistui viimein hommassa.

Onneksi mulla on ollut hyvät suonet. Pari kertaa on jouduttu toiseenkin kertaan pistämään, mutta onneksi ei ole mennyt neulatyynyhommaksi. Suurta sympatiaa tunnen heitä onnettomia kohtaan, joilla on piilossa olevat suonet. Ei varmana ole kivaa, kun pistellään ja pistellään ja aina menee metsään :(

Niin, hoitajani siis huiteli pitkin sytostaattihuonetta muiden luona, huuhtelutkin hoiti joku muu. Herceptinin sentään tuli oma hoitajani laittamaan, mutta eipä kai sitä kukaan muu olisi saanut laittaakaan, koska hän itse oli töissä. Herceptin menee nykyään tunnin tiputuksena, kerran se puoleen tuntiin tiputettiin, mutta mulle tuli siitä jälkikäteen niin huono olo, että jouduin soittamaan pojan hakemaan mut kotiin. Tunnin tiputustahdilla ei ole alkanut pyörryttämään eikä olo ole ollut vetelä. Ei, nyt mä kyllä valehtelen. Olen tähän asti käynnyt töissä Herceptinin jälkeen. Kaksi edellistä tiputuskeikkaa on kuitenkin väsyttäneet niin pahasti, että tällä kertaa pyysin suunnilleen ekassa lauseessa sairauslomatodistusta. Ja tulen jatkossakin pyytämään. Olen pystynyt työni tekemään, vähän väärällä kädellä, mutta silleen, että seuraavana päivänä ei ole kauheasti hävettänyt mennä takaisin töihin. Mutta olen selvästi ollut uupunut ja väsynyt, ja koska olen luvannut itseäni kuunnella ja levätä tarvittaessa, niin nyt on aika ottaa hoitopäiviksi sairauslomaa. En mä yhtään kirkkaampaa kruunua saa, vaikka itseni töillä tappaisin.

Pipoa virkkaillessa seurailin salissa olevia ihmisiä. Tähän asti olen aina ollut kuopuksena salissa. Hassua sanoa noin, 47-vuotias kuopus :D Tänään salissa kuitenkin oli kaksi naista, jotka näyttivät suunnilleen ikäisilleni. Tai toinen taisi olla vähän nuorempi. Surettaa, tai ehkä kuitenkin enemmän suututtaa. Miksi syöpään pitää sairastua myös lapsia, nuoria, nuoria aikuisia, elämän ruuhkavuosia eläviä ihmisiä??? Kun joka tuutissa toitotetaan sitä, että syövät lisääntyy, kun ihmiset elää vanhemmiksi ja diagnostiikka paranee. Kuitenkin syöpä iskee eri ikäisiin ihmisiin. Miksi? Ehkäpä tuolla ilmassa lentelee pieniä anti-cupideja, samanlaisia pikkuviikarienkeleitä, kuin ne rakkauden nuolia ampuvat aidot cupidotkin on. Nää anti-cupidot on vaan väriltään sellaisia laventelinvioletteja ja ne ampuu erivärisiä nuolia sattuman varaisesti: vaaleanpunaisia rintasyöpänuolia, oransseja leukemianuolia, valkoisia keuhkosyöpänuolia, vaaleansinisiä eturauhassyöpänuolia, mustia melanoomanuolia... Nuolia ei ole samaa määrää anti-cupidon nuoliviinissä. Vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä nuolia on enemmän kuin harvinaisempien syöpien monivärisiä nuolia. Siksi rinta- ja eturauhassyöpää on enemmän kuin esim. kilpirauhassyöpää (Suomessa n. 350 tapausta vuodessa) Ja olisko niistä nuolista osa terävämpiä, osa tylsempiä? Tai olisko niiden kärki eri mallinen? Tai olisko osalla anti-cupidoista heikkotehoiset jouset? Osa nuolista jää lähes pintaraapaisuksi, aiheuttaa syövän esiasteen, joka huomataan ajoissa. Osa nuolista uppoaa nopeasti syvälle, tekee pahaa jälkeä jo upotessaan, aivan kuin nuolen mukanaan tuoma syöpäkasvain, joka on erittäin agressiivinen ja salakavala, tauti huomataan vasta sitten, kun enään mitään ei voida tehdä. Eikös tämä olisi ihan hyvä selitys sille, miksi syöpä valikoi niin sattumanvaraisesti uhrinsa?

Pipo tuli valmiiksi. Toivottavasti se jonkun päähän mahtuu. Ja ehkäpä mä ostan lisää pehmeää lankaa ja virkkailen muutaman pipon sinne lisää. Laatikon pohja näkyy edelleen.

Vielä olisi 3 tuntia vuoden vaihtumiseen. En taida jaksaa siihen asti valvoa, mutta eiköhän se uusi vuosi sieltä tule, vaikka en valvoisikaan. Ja johan idässä päin on Uutta Vuotta juhlittu, telkassa näytettii äsken kuvia Australiasta ja Kiinasta.

Hyvää Uutta Vuotta !!! Toivottavasti vuosi 2015 on mahdollisimman hyvä meille kaikille :)

Joulutunnelmia =)

Joulu, rakkauden ja rauhan juhla! Onneksi näin on omassa kodissani, tosin aamupäivällä tuiskahdin isännällä, kun tuntui, että kaikki työt kaatuu taas mun niskaan, mutta puhumallahan siitäkin selvittiin =) Yhtä rauhallista ja seesteistä ei valitettavasti maailmalla ole, mutta onneksi kaikkia maailman murheita ei tarvitse niskassaan kantaa.

Joulua vietämmä ihan kotosalla, syödään liikaa, juodaan vähän olutta ja viiniä, isäntä saattaa ottaa lasillisen tai pari väkevämpää veljensä kanssa - lanko, yksinäinen 50 v. mies tuli taas jouluamme sulostuttamaan. Joulupukki ei enää käy, lahjat on olleet jo aamupäivästä kuusen alla odottamassa jakamista ja avaamista. Kiusataan oikein itseämme, ensin syötiin, nyt on isäntä veljensä kanssa saunassa ja meidän muidenkin pitäisi vielä saunoa, ennen kuin lahjat avataan.

Lanko käy meillä ihan liian harvoin, viimeksi kävi kesällä. Mukava kuunnella veljeksien jutustelua, lähinnä moottoripyöristä puhuvat, pohtivat, mikä olisi parhain sarja männänrenkaita, onko tuo vai tämä sylinteri parempi, kannattaisiko lohkot käyttää koneistuksessa. Nippa nappa ymmärrän heidän juttujaan.

Tämän joulun tunnelmat on paljon seesteisemmät kuin vuosi sitten. Vuosi sitten aaton aattona olin ollut onkologin vastaanotolla, kuullut, että syöpä on nyt leikattu pois, mutta hoidot tulee. Joulu meni vähän utuisissa tunnelmissa, eihän sitä uutista oikein ymmärtänyt, että syöpä olisi muka voitettu kanta. Enemmänkin pohdin tulevia hoitoja, ihmettelin milloin ne ylipäätään alkaisi ja miten ne kestäisin. Eihän tuota syövättömyyttä ymmärtänyt kuin vasta hoitojen loppuvaiheessa. Tai silloin vasta uskalsi luottaa siihen, että syöpää ei enää olisi.

Epäusko on iskenyt monta kertaa, suunnilleen joka toinen päivä. Kolottaa selkää, kolottaa kyynärpäätä, väsyttää ja vituttaa. Kaikkia kipuja kuuntelee herkällä korvalla: onko selkäsärky lihaksissa vai nikamissa??? Voiko rintasyöpä levitä kyynärniveleen??? Rintaa pistää!!! Onko tää jotain sydänperäistä??? Vittu tätä jatkuvaa kipuilua ja väsymystä!!! Kainalokin on turvoksissa ja kipeä

Nyt on kuitenkin joulu, nyt en aio tällaisia murehtia! Jos syöpä leviää, jos syöpä uusii, niin sitä itken vasta sitten! Nyt kohotan maljan tälle päivälle, tälle joululle!!! Kippis, ystävät! Elämä on ihanaa!!! Eletään nyt tätä päivää, ei murehdita eilistä, ei huolehdita huomisesta!!!

Hyvää joulua!!!