keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

2. sytostaattitiputus

Tammikuun 24. päivä oli taas sytostaattitiputuspäivä. Lievää jännitystä ilmassa, miten menee tällä kertaa, kun edellisellä kerralla tuli allergiaoireita. Reippaasti kävelin jälleen sairaalalle, hyvissä ajoin, en halunnut myöhästyä. Kauaa en joutunut odotustilassa odottelemaan, kun hoitajani tuli hakemaan mua sytostaattisaliin. Vaa'an kautta erilliseen huoneeseen, tällä kertaa sängylliseen yksiöön. Sängyn päädyn sai onneksi hyvin pystyyn, ei tarvinnut makailla koko aikaa. Esilääkkeet, samalla jutustelua edellisen sytostaattihoidon sivuoireista ja mielialastani, labratuloksetkin tarkastettiin ja hyviksi todettiin. Sitten alkoi suonnen etsintä. Mun suoniani on aina kehuttu, mutta valitettavasti paremmat "tiputussuonet" on tuon leikatulla puolella, eli niitä ei voi käyttää. Lopulta löytyi kelvollinen suoni ja tiputus saattoi alkaa.

Kortisoni ja pahoinvoinninestolääke tipahteli nopeaan tahtiin infuusiopumpun kautta elimistööni, välihuuhtelu ja sitten totisiin hommiin. Herceptinillä aloitettiin, reilu 5 minuuttia meni hyvin ja ensimmäinen tauko oli edessä. Taas ahdisti henkeä. Välihuuhtelu, uusi yritys. Eikä mennyt kauaakaan, kun se helkkarin aasi oli taas rintakehän päällä istumassa. Nyt ajattelin, että odotan vähän aikaa, jos vaikka menisi ohi. Keskityin hengitykseeni, mutta kun aasi edelleen istui rintakehällä, päätin soittaa kelloa. Ja hyvä kun soitin, sillä nyt olin ilmeisesti huonomman näköinen kuin ensimmäisellä kerralla, koska sain peräti happinaamarin kasvoilleni. Sain lisähappea koko välihuuhtelun ajan ja vähän aikaa Herceptin-tiputusyritys 2:kin aikana, mutta sitten hoitaja halusi ottaa happinaamarin pois, jotta tunnistaisin paremmin, jos saisin uudelleen allergiaoireita. "Me yritetään 3 kertaa!" hän sanoi... Apua! Tän on pakko onnistua nyt, mä en halua, että joudutaan yrittämään sitä viimeistä kolmatta kertaa. Entä jos mun elimistö ei kestä sitäkään, tää lääke joudutaan lopettamaan ja tää on elintärkeää mulle!!!

Yritin saada paniikkitunnelmaani laskeutumaan, mutta ajatukset kiersivät vain kehää. Yritin keskittyä hengittämään rauhallisesti, nenän kautta sisään keuhkot ihan täyteen, hitaasti nenän kautta ulos, sisään, ulos, sisään, ulos. Hoitajani tuli takaisin huoneeseen (hän oli taas välillä joutunut huolehtimaan muistakin potilaistaan), kysyi: "Miten meillä menee?" ja totesi heti perään nauraen: "Näköjään hyvin, kun on kohta pussin puoliväli käsillä!" Totta tosiaan, siinä panikoidessani infuusiopumppu oli hitaasti mutta varmasti työntänyt Herceptiniä elimistööni, enkä ollut saanut uutta allergiareaktiota. Samalla hitaalla tahdilla jatkettiin koko pussillinen loppuun. Hoitaja laittoi välihuuhtelupussin valumaan, lähti syömään ja päätin itsekin mennä siinä välissä tankkaamaan keittiöpisteeseen. Vessahätäkin oli taas.

Tankkaustaukoni jälkeen jatkettiin. Docetaxelkaan ei meinannut ilman nikottelua elimistölleni kelvata, kurkkua kävi taas kutittamaan. Pieni tauko, välihuuhtelu, ja uusi yritys. Nyt oli taas elimistöni tyytynyt kohtaloonsa, myrkkyä tarjolla, joten olkoon sitten, anna tänne vaan.

Kuuden tunnin aikana join yhteensä ehkä vajaan litran verran vettä, kahvia, mehua. Nesteitä sain tiputuksessa parisen litraa. Ja munuaiset toimi hyvin, sain hypätä vähän väliä vessassa. Se onkin mielenkiintoinen tehtävä tippatelineen kanssa. Tuolista/sängystä nousu ei ole ihan yksinkertaista, kun oikean käden selkämyksessä on pistävä kanyyli, jota täytyy varoa. Sitten täytyy irroittaa infuusiopumpun sähköpiuhat, jotta ylipäätään pääsee liikenteeseen. Sen jälkeen voi hissukseen alkaa ohjailemaan tippatelinettä kohti vessaa. Koko ajan saa varoa, että vauhti pysyy tasaisena ja ettei kolauta telinettä mihinkään, jottei infuusiopumppu ala piippaamaan hälytystä. Jotenkin noloa käydä joka vessakäynnin yhteydessä pyytämässä pumpun vaijennusta ja uudelleen käynnistystä... Joissakin sairaaloissa opetetaan pumpun vaijennus ja ilmeisesti uudelleen käynnistyskin potilaille, mutta ei kotisairaalassani. Mielestäni ihan hyvä juttu, hoitajien työtähän se tiputuksesta huolehtiminen on. Entä jos vahingossa painaisinkin jotain väärää nappulaa?

Ennen kotiinpääsyä kerrattiin vielä kotihoito-ohjeet. Tällä kertaa en kyllä unohtaisi särkylääkkeen ottoa etukäteen ennen Neulastan pistoa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti