Sytostaatti-ilta ja seuraava päivä meni hyvin. Olo oli hyvä, kävelläkin jaksoin, vaikka maitohapoille jalat pienestäkin kävelystä meni. Ja nyt muistin ottaa sen särkylääkkeekin pari tuntia ennen Neulastan pistoa, kipuja ei pitäisi niin paljoa olla tiedossa. Ja kun olo oli vielä ylihuomennakin hyvä ja ilma mukava, niin kävelyllehän sitä piti lähteä. Meinattiin ensin mennä kavereille kylään, mutta sielläpä ei ollutkaan ketään, joten otettiin sitten suunnaksi keskusta. Kai me pari tuntia käveltiin ennen kuin kahville päästiin keskustaan. Sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että kotiin ei enää yritetty kävellä, tultiin bussilla. Jalat tuntuivat olevan ihan hyytelöä, mutta olipahan tullut imettyä happea oikein urakalla.
Vasta kolmantena päivänä sytostaateista iski krapula. Tai ei sitä kyllä voi krapulaksi kutsua. Ei oksettanut, ei särkenyt päätä. Lihaksia ja luita kolotti, mutta ei läheskään niin pahasti kuin ensimmäisen Neulastan jälkeen. Väsytti, mutta ei liikaa. Suuta kuivasi aika tavalla, mutta vissyveden juonti auttoi. Makumuutokset oli jälleen reippaita, oli vaikea löytää mieleistä syötävää. Napostelin vähän sitä, vähän tätä. Aina kun maku muuttui pahaksi, vaihdoin lajia. Sytohoitojen aikana huomasin, että mikä edellisellä kerralla oli hyvää, ei toisella kerralla maistunut lainkaan ja päinvastoin. Herkkuruokiani en valmistanut, oppaista olin lukenut, että niistä saattaisi helposti tulla inhokkiruokia sytostaattien jälkeen. Ainut "vahinko", joka sytohoidoista aiheutui ruokapuolella, on nykyinen valkosipuli-inhoni. Valkosipulin haju valmiissa ruoassa kuvottaa edelleen niin paljon, että en voi edes syödä samassa huoneessa valkosipulitonta versiota ruoasta, kun muut syö sitä kauhealle haisevaa valkosipulimössöä. Yök! Toivottavasti tämä kammotus vähitellen häviäisi, ravintolassakin olisi taas joskus kiva syödä.
Olin vähän ihmeissäni. Näinkö helpolla pääsen sytostaattihoidoista? Kaverini kahlasi samaan aikaan pohjamutia myöten sytostaattien kanssa. Oksentelua, jatkuvaa väsymystä ja uupumusta. Ruokailu oli ollut lähes mahdotonta kipeän suun takia, loppujen lopuksi hän söi pahimpina päivinä vain kohmeisia mustikoita ja mustikkajugurttia. Tunsin melkein syyllisyyttä omista pienistä syto-oireista, samalla kyllä olin todella onnellinen, että pääsin niin helpolla. Mietin välillä kovastikin, miksi omat oireeni olivat niin vähäisiä. En keksinyt muuta selitystä kuin, että elimistössäni oli niin paljon nopeasti jakaantuvia syöpäsoluja, että sytostaatteja ei enää "riittänyt" kunnolla kiusaamaan tervettä puolta elimistöstäni. Tällä ei välttämättä ole mitään totuusperustaa, mutta joku selitys mun vaan piti keksiä. Ajatus oli kuitenkin pelottava, riittääkö sytostaattiannostus varmasti tuhoamaan kaikki jäljellä olevat syöpäsolut?!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti