sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kaks tissiä, yks tissi, silikoneja, rintsikoita

Tissini ovat aina olleet "yksilöitä", suunnilleen samankokoisia, mutta eivät ihan symmetrisesti sijoittuneena rintakehälle. Nännit ja nännipihatkin olivat erilaisia. Muistan muutamaan otteeseen miettineeni aikoinaan itseäni pestessäni, että mitenköhän tuosta tissistä oikein osais sanoa, jos siihen tulis rintasyöpä, kun tuo nänni on aina ollut tuollain sisäänpäin vetäytyneenä. Kyse oli siis siitä vasemmasta rinnasta, siitä mihin sitten tuli syöpä. Oliko se jo silloin aloittanut kasvunsa? 1 cm:n rintasyöpäkasvainhan on n. 10 vuotta vanha.

Vasen tissi oli mun lellikki, johtuiko sitten oikeakätisyydestäni vai muuten vain mukavasta näppituntumasta. Olin aikoinaan lukenut jonkun kirjan, jossa päähenkilö, nuori nainen, piti nukkuessaan tissistään kiinni. Joku takautuma pikkulapsuudesta, kun piti äitiä tissistä kiinni, niin äiti ei lähtenyt vierestä mihinkään. No, omasta lapsuudestani en kyllä muista, että äiti olisi vierestäni mihinkään karannut, mutta tuota tissistäpitämiskonstia joskus olen käyttänyt, kun uni ei ole meinannut tulla. On se toiminut, ja tuonut lohtua varsinkin opiskeluaikana, vieraassa kaupungissa, opiskelijasolussa, yksinäisyydessä, pelossa. Oikea tissi ei koskaan ole ollut unilelunani, ei edes syöpäleikkauksen jälkeen.

Rintsikoista en ole koskaan tykännyt. Jos rintsikat on tuntuneet kaupassa hyviltä, niin viimeistään viikon päästä ne on alkaneet ahdistamaan, kirraamaan, puristamaan, kutittamaan, kaihertamaan. Niinpä en erikoisemmin ole rintsikoita käyttänyt. Juhliin on tietysti ollut kiva pukeutua nätteihin alusvaatteisiin. Ihme tapa tuokin, eihän ne alusvaatteet sieltä vaatteiden alta kellekään näy, mutta kivallehan se tuntuu. Käyt suihkussa, kuivaat hellästi ihon, laitat dödöä, hellästi puet nätit pitsipöksyt ja -rintsikat, sukat, meikkailet  puolipukeissa, mankasta soi lempimusiikkiasi, siemailet ehkä siinä samalla lasillisen viiniä tai olutta. Kyllä siinä juhlatunnelmaan pääsee. Juhlissa sitten jossain välissä kiroat mielessäsi kutittavia ja puristavia rintsikoita. Toinen tissi, se enemmän kainalon puolella oleva, on tosi kipeä, melkein särkevä. Ei tykkää kupissa olosta. Vasen tissi taasen on ihan tyytyväinen oloonsa, ihan sama millaiset rintsikat, niiden kuppi on aina oikealla kohdalla vasemmalle tissille, mutta oikeaa tissiä varten pitäisi olla mittatilausrintsikat: oikea kuppi sentin verran oikealle, kiitos!

Isäntä ei mikään tissi-ihminen taida olla. Tai sitten mun tissit on vaan olleet liian pienet. Vähäisiä on tissien hellittelyhetket meillä olleet. Möhköiksi isäntä niitä aikoinaan kutsui. Mun möhköt on olleet aika tunnottomia. Nänneillä jos leikki, niin kyllähän ne pystyyn pompahti, mutta heti kun otteen irrroitti, niin takaisin painuivat. Eikä sellainen nännileikittely totta puhuen ole musta tuntunut yhtään millekään. Siis kyllä mä tunnen, jos nänniä hiplataan, mutta ei se lähetä minkäänlaisia seksuaalisia fiboja mun kroppaani. Eli en taida itsekään olla mikään tissi-ihminen. Mun käynnistin sijaitsee ihan muualla.

Imettämistä vartenhan naisella nuo tissit taitaa olla. Esikoistani en saanut oikein imettää, hän joutui isoon leikkaukseen syntymäpäivänään, toipilasta ei saanut rasittaa imettämisellä, eli imetysjaksot oli sellaisia n. 5 minuutin sessioita. Eihän siinä maitotuotanto käynnissä pysynyt, varsinkin kun huoli lapsesta oli muutenkin niin suuri. Toinen poika syntyi terveenä, imettää sai ja imetinhän mä. Neljä kuukautta meni hyvin, sitten alkoi poika vieroittaa itseään. Ei silloin -96 mistään imetystukea saanut, tai neuvolasta olisi varmaan saanut, mutta kun neuvolatäti oli sellainen lähes eläkeikäinen vanhapiika, kenen kanssa en oikein muutenkaan tullut toimeen, niin siltähän viimeisenä olisin apuja pyytänyt. Helpompaa oli tarttua tuttipulloon, eikä poikakaan sitä vastaan tuntunut olevan.

Kyhmyn löydyttyä aloin melkeinpä vihata vasenta tissiä! Se tappaa mut! Kun mammografian jälkeen radiologi sanoi, että se leikataan, olin todella helpottunut. Olin jo valmistellut isäntää, sanonut, että leikkaukseen joudun ja haluan, että rinta leikataan kokonaan pois. Isäntähän ensin vastusti ajatusta, mutta myönsi, että kyse on kuitenkin mun kehostani, mun tissistäni. Hänellä sitten oli pari kuukautta aikaa tottua ajatukseen - tai itse asiassa reilu kuukausi, eihän hän ollut lainkaan ajatellut, että kyhmy olisi syöpää. Ehkä toivoi, että kun ei ajattele sen olevan syöpää, se osoittautuu hyvänlaatuiseksi - olinhan niin kovasti painottanut sitä, että 90 % rinnan kyhmyistä on hyvänlaatuisia. Siinä oljenkorressahan itsekin yritin roikkua syöpädiagnoosiin asti. 

Voi että se oli pitkä aika odottaa leikkausta! Kirurgi oli jo kertonut, että rinnan kokopoisto tehdään - hyvä juttu! vähentää uusiutumisriskiä! - ajattelin. Mutta leikkausaikaa ei vaan kuulunut. Tissi oli tosi kipeä, olin puristellut jo useamman viikon ajan kyhmyä. Ei se sieltä mihinkään hävinnyt, vaikka kuinka puristelin. Välistä tuntui suuremmallekin. Ja ihan niin kuin tissin alareunassakin olisi kyhmy! Ja oikeassakin tississä on täällä kainalon puolella jotain! Voi kun olisi voinut olla tunnustelematta, puristelematta, koskematta! 

Leikkauspäivä! Heräämössä jo tarkistin, että tissi on ihan oikeasti leikattu pois. Helpotti kummasti. Haavan parantumista seurasin suurella mielenkiinnolla. Dreenistä valuvaa nestettä analysoin mielessäni, kuinka paljon siinä on kudosnestettä, onko tuo punainen siinä verta vai onko kudosneste osin punaista. Dreenin poiston jälkeen piti käydä punktoitavana muutamaan kertaan. Iso neula läheltä leikkaushaavaa nahan läpi, näytti kamalalle, mutta yhtään se ei tuntunut. Taas tarkkana, minkä näköistä kudosnestettä. Ihan kuin olisi aavistuksen kellertävää, ei kai mulla ole tulehdusta! Ei, ei sentään, kuulema ihan hyvän väristä. 

Päivittäin katselin leikkausarpea. Alussa niin kaunis leikkaushaava alkoi vähän kuroutua. Voi ei, ei kai mun kroppani muodosta paksua arpikudosta. En kai ole rasittanut jumpilla liikaa arpea, venyttänyt liikaa? En kai ole tehnyt liian paljon jumppia? En kai ole tehnyt liian vähän jumppia? Narumainen juonnekin tuossa vatsalle juoksemassa, uskaltaisikohan sitä kevyesti hieroa. Kaikki mielenkiintoni suuntautui leikattuun puoleen, en edes nähnyt oikeaa tissiäni peilistä. 

Aikaa kului, haava parani, arpi siloittui. "Naru" oli ollut imusuoni, joka oli meinannut kovettua. Onneksi hieroskelin sitä kevyesti, tein tunnollisesti jumppaliikkeitä, venytin sitä. Naru suli pois. Vasen puoli rinnasta näytti erilaiselle. Tissi puuttui, tilalla vaaleanpunainen ohut arpi, pieni kohouma, ihan kuin tytöllä, jolla alkaa pikkuhiljaa ummut olla, merkkinä siitä, että tissit alkaa kasvamaan.

Rintakehä toispuoleinen, toisella puolella arpi, toisella roikkuva tissi. Pientä haikeutta tunsin pitkään, mutta en surua, vihaa, katkeruutta. Eilen huomasin, että en enää edes muista millainen poisleikattu tissini oli. Minkä muotoinen, roikkuiko paljon, kuinka sisäänvetäytynyt nänni oli? Aika tehnyt tehtävänsä, siis.

Pukeutumiseen toispuoleisuus vaikuttaa yllättävän vähän. Alussa arkailin muiden suhtautumista tissittömyyteeni, yritin peitellä kerrospukeutumisella sitä. Vanutäytteinen ensiproteesi ei tuntunut hyvälle, oli liian kevyt, rinta näytti luonnottomalle sen kanssa. Olin siis pitkään ilman rintsikoita, ilmeisesti liiankin pitkään, sillä tukihenkilöni alkoi hoputtamaan silikoniproteesin hankintaa. Taas piti ottaa itseä niskasta kiinni, varata aika sovitukseen. Sain proteesin, hyvät proteesiliivit. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että nyt on hyvät rintsikat, näitä voi jopa pitää. Netistä tilasin samanlaisia lisää, valkoiset ja mustat. Rintsikat päälle, proteesi proteesitaskuun ja tissit - aito ja feikki - kohdilleen, paita päälle. Hitto! Mullahan on kauniit tissit!



2 kommenttia:

  1. Tervehdys! Olisi mukava kuulla tarinaasi lisää. Ei siksi, että tämä syöpä olisi mukava mutta ihan vertaistuen vuoksi. Oma rintani poistettiin 9/13, kaikki liitännäishoidot sain, nyt odottelen 1-v kontrollia.

    VastaaPoista
  2. Hei Maat! Kyllä mä tätä blogia jatkan, nyt on ollut henkisesti sen verran hyvä jakso, että ei ole ollut tarvetta kirjoittaa. Tämä kun on ollut sellainen purkautumisväylä mulle, en osaa puhua kaikkea, tänne on helpompi pistää niitä pahempia tuntoja ;) Sulla onkin jännät paikat edessä, toivottavasti kaikki on hyvin. Tsemppiä!

    VastaaPoista