Olen varmaankin jo maininnut, kuinka tärkeitä Syöpäyhdistyksen paikallisen neuvonta-aseman tapahtumat ovatkaan mulle. Sairauslomalla yritin käydä kaikissa "kissanristiäisissä", tapaamassa näitä mahtavia naisia ja imemässä voimaa itseeni. Varsinkin Naistenillat, joita järjestetään kerran kuukaudessa, ovat olleet erittäin voimaannuttavia. Tämän syksyn ensimmäinen Naistenilta meni flunssan takia sivu suun, mutta toisella kerralla pääsinkin jo mukaan. Tällä kertaa siellä ei ollut varsinaista ohjelmaa (yleensä on sairaanhoitajan alustus ja joku luento tms.), vaan saimme aika vapaasti keskustella keskenämme. Sairaanhoitaja kyllä kertoi terveisiä Istanbulissa olleesta syöpähoitajien konferenssista, jossa oli mukana ollut. Pohdimme keski-eurooppalaista tapaa tukea työssäoloa hoitojen aikana. Osa meistä oli ollut töissä sytostaattien ja sädehoitojen aikana (niin, tällä kertaa me kaikki naisteniltalaiset olimme rintasyövän sairastaneita, usein mukana on kyllä muitakin "syöpäläisiä"), mutta ainakin itse en olisi missään nimessä jaksanut töissä käydä hoitojen aikana. Suomessa kuulema jatketaan sairauslomien kirjoittamista hoitojen ajaksi. Mielestäni hyvä homma, parempi pidempi sairausloma, kuin 2 viikkoa töissä, 1 viikko saikulla, 2½ viikkoa töissä, ½ viikkoa saikulla jne. Monella työpaikalla tulee tuuraajaongelmia, jos lyhyet sairalomat toistuu tiheään. Työkaveritkin väsyy jännittämiseen, että tuleekohan se tänään töihin vai ei. Ja ainakin oma mieleni on sellainen, että olisin varmaan tuntenut syyllisyyttä jokaisesta sairauslomapätkästä, todellisesta työkyvyttömyydestäni huolimatta.
Puhuttiin myös vuosikontrolleista ja kuinka huonosti ne toimiikaan täällä paikkakunnallamme. Lääkäripula vaivaa, aikoja ei saa, kontrollit siirtyy. Ja kun pitäisi saada myös aika mammografiaankin, sekin on välillä työn ja tuskan takana. Ensi kerralla on kuulema tulossa terveyskeskuksesta joku johtava lääkäri tentattavaksi, taitaa kaveri joutua rankkaan prässiin. Sairaanhoitaja kehoitti kyllä ehdotuksia tekemään ennemmin kuin moittimaan nykyistä, mutta saapa nähdä, kuinka vihaista porukkaa salissa sinä iltana on. Mielestäni hyvä systeemi olisi, että terveyskeskuksesta lähetettäisiin aika syöpäpotilaalle, sen sijaan, että nyt syöpäpotilas soittelee moneen kertaan terveyskeskuksen ajanvaraukseen. Varsinkin, jos vastauksena on, että tämän kuukauden ajat on jo menneet, soita ensi viikolla uudestaan, kun saadaan uusia aikoja...
Vuosikontrollihan on oireettoman syöpäpotilaan terveystarkastus. Tämäkin herätti paljon keskustelua. Eräs nainen, jo vuosia sitten oman rintasyöpänsä sairastanut, heitti ilmaan kysymyksen, että milloin rintasyöpäpotilas on terve. Hän ei oikein tykännyt sairaanhoitajan kommentista, että leikkauksen jälkeen, kun kasvain on saatu poistettua. Mutta näinhän se on niissä tapauksissa, että syöpä ei ole ehtinyt metastoitumaan kuin korkeintaan kainalon imusolmukkeisiin. Sytostaasit ja sädehoidot ovat vain varmistusta, niillä tuhotaan elimistössä vielä mahdollisesti olevat syöpäsolut. Enhän sitä itsekään hoitojen aikana ymmärtänyt, mutta nyt pikku hiljaa, kunnon kohoamisen myötä, olen ymmärtänyt, että hei! mä olen terve! Mä olen rintasyöpäselviytyjä, toipilas ja tutkimuspotilas. Vähän aikaa jopa ajattelin, että SOLD-tutkimukseen liittyvät Herceptin-tiputukset ei ole enää hoitoa, mutta siitä ajatuksesta jouduin luopumaan, kun käteeni tuli lymfaturvotusta ja syöpälääkärini kielsi lymfaterapian, koska hoidot ovat vielä kesken. Viikon verran sitäkin sitten piti pureskella, mutta nyt olen senkin taas hyväksynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti