Kun vihdoin viimein pääsin takaisin töihin, mulla oli lähinnä kaksi pelkoa: kestääkö käteni vai saanko lymfaturvotusta ja kuinka nopeasti sairastun ensimmäiseen flunssaan. No, käsi turposi heti ekalla viikolla, ei pahasti kuitenkaan. Ensimmäisen päivän käsipyyhepaperipaalien kantaminen antoi varmaan alkupotkun turvotukselle, Uinti tuntui auttavan paljonkin, joten läksin etsimään netistä lisätietoa. Siellä kehuttiinkin, että uinti on erittäin hyvää "luonnollista lymfahierontaa" ja sanottiin, että myös lymfajumppaa kannattaa tehdä vedessä. Tästä pääsinkin sitten googlettamaan tämän lymfajumpan. Hyvät ohjeet kuvineen löytyi täältä: http://www.europadonna.fi/rintasyopa2/lymfaodeema/turvotusta-vahentavat-harjoittee/
Olen yrittänyt jumppia tehdä, mutta nyt täytyy tunnustaa, että tällä saralla olen ollut aika laiska. Sen sijaan työtapojani muutin parempaan päin, ennen kun tein monta juttua voimalla ergonomiasta välittämättä, nykyään ei ole enää niin paljon voimaa, niin on pakko muistaa ergonomia. Toisella viikolla käsi tuntuikin jo paljon paremmalle, eikä T-paidan hihakaan enää puristanut.
Flunssa iski sitten seuraavalla viikolla. Keskiviikkoiltana kurkku tuli aivan järkyttävän kipeäksi, yöllä nosti kuumeen ja aamulla oli pakko soittaa työnantajalle, että en pysty menemään töihin. Lievästi sanottuna ketutti. Johan mä olin 11 kuukautta lorvinut kotona ja taas piti jäädä sängyn pohjalle. Työintoa kun olisi ollut vaikka kuinka. Mutta ei auttanut, ei. Kävin työterveyshoitajalla, hän mittasi varmuuden vuoksi crp:n ja virustautiahan se näytti. 2 päivää sairauslomaa, kiitos ja näkemiin!
Eilen maanantaina mittailin aamulla kuumetta, joko kykenisin töihin. Olo oli hyvä, mutta mittari näytti yllättäen 37,7 (mulla on sellainen perinteinen "elohopea"kuumemittari, paristomittareista oli aikoinaan aina paristot loppu, niin kyllästyin niihin ja hankin perinteisemmän version). Epäilin suuresti mittarin lukemaa, ajattelin, että vähän aikaisemmin saamani kuuma aalto sotkee mittausta. Menin suihkuun, söin aamupalan ja tyrkkäsin mittarin kainaloon. Siinä tuli sitten mieleen, että suihkussa huomasin, miten leikatun puolen kainalo (josta olen aina kuumeen mitannut) tuntuu huomattavasti kuumemmalle kuin oikea kainalo. Vaihdoinpa sitten mittarin toiseen kainaloon ja nyt lukema oli 36,9. Jäi kyllä vertailumittaus vasemmasta kainalosta tekemättä, että onko kainaloissa todella niin suuri lämpötilaero. Onhan vasemmalla puolella luultavammin paranemisprosessi edelleen käynnissä, imu- ja verisuonistot rakenteleevat uusia reittejä. Kyllä kai sellainen prosessi ylimääräistä lämpöä synnyttää, luulen mä.
Koska kuumetta ei ollut, läksin iloisin mielin töihin. Yskä on edelleen kova, räkä on keltaista, kun niistää, mutta nokka ei kuitenkaan vuoda enää koko aikaa. Hyvin jaksoin eilisen päivän, eikä aamullakaan väsyttänyt normaalia enempää. Tänään olen käynyt aamusta jo kaupassa, maustanut kalan valmiiksi paistamista varten ja vähän siivoillut, eli selvästi olen toipumaan päin. Toivottavasti ei kuitenkaan tule takapakkia, viime viikon sairastuminen siirsi Herceptiniä kaksi viikkoa eteenpäin. Olisi tylsää, jos se pitäisi taas siirtää esim. antibioottikuurin takia. Pidellään siis peukkuja, että paranen ensi viikon torstaihin mennessä. Kipeenä tiputukseen ei voi mennä, senkään takia, että siellä on syöpäsairaita ihmisiä, joilla on alhainen vastustuskyky.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti