PPP

Tukihenkilöni puhuu PPP:stä, pään pöhinän pysäyttämisestä. Olen aina ollut vähän levoton henkilö, koko ajan pitää olla jotain tekemistä. Herran jestas, sen takia mä sen kyhmynkin löysin. Sauna oli lämmitetty ihan liian kuumaksi ja harmitti, kun ei voinut heittää löylyä. Siinä lauteella maatessani mietin, mitä voisi tehdä ja keksin, että jaa, tässähän vois vaikka tutkia rinnat! Jälkeen päin olen ollut todella kiitollinen isännälle, kun oli pökännyt liikaa halkoja kiukaaseen.

Siitä se pään pöhinä sitten todella alkoi. Ajatukset kiersivät suunnilleen yhtä rataa, pienen pientä ympyrää. Sairauslomalla yritin lukea, mutta usein huomasin, että olin lukenut sivukaupalla tajuamatta mitään lukemastani. Ajatukset oli taas karanneet syöpään. Opettelin uudelleen virkkaamaan. Ihan oikeasti, jouduin opettelemaan sen taidon uudestaan. Ketjusilmukat sujui, mutta kaikki muu olikin painunut unholaan 30 vuodessa. Onneksi YouTubesta löytyy videoita, niiden avulla opettelin kiinteät silmukat ja pylväät uudelleen. Vieläkään en ymmärrä kavennusohjeita, teenkin ne ihan omalla tavallani ja se on kaukana oikeista ohjeista. Sytopipoja virkkailin kymmenkunta. Virkkasin puolihameen. Virkkaan edelleen vaalean keltaista hartiahuivia, sen piti valmistua viime pääsiäiseksi. No, eipä valmistunut, sillä vaikka olenkin ahkeraan saanut sairaalassa juosta, en kuitenkaan ole siellä hirveän pitkiä aikoja ollut. Sitä huivia olen siis virkkaillut lähinnä odottaessani tutkimuksia, labraan pääsyä, hoitoon pääsyä, lääkäriä. Muutaman kerran olen pystynyt virkkaamaan hoidossakin, mutta usein kanyyli on ollut sen verran pahassa paikassa, että kättä ei ole voinut käyttää lainkaan. Tuota keltaista huivia kutsunkin odotushuiviksi. Ehkä se vielä joskus valmistuu, mutta todennäköisesti ei vielä täksikään pääsiäiseksi. Opettelin virkkaamaan myös salomoninsolmuja. Sekin hartiahuivi on kesken, eikä siitä edes kovin nätti tule, solmut ovat niin eri mittaisia. Jos sen virkkailisin loppuun kesällä, mökkihuiviksi.

Sukkia tuli kudottua pojille. Työn alla on myös puuvillalangasta neulepaita itselleni. Erehdyin tekemään sitä pätkävärjätystä langasta. Pyöröpuikoilla alaosan kutominen oli helppoa ja nopeata, mutta sitten alkoi vaikeudet. Raidathan piti sovittaa alaosan raitojen leveyteen... Eka hiha on melkein valmis.

Käsityöni ovat olleet yksinkertaisia, saman toistoa. Neljä ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka, neljä ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka jne. Salomoninsolmutkin toistavat itseään. Ajatukset pysyi virkaten hyvin kurissa. Kutoessani pohdin paljonkin syöpää, mutta kuitenkin huomattavasti rauhallisemmin mielin kuin tekemättä mitään.

Töissä en kuitenkaan pysty tekemään käsitöitä. Välillä huomaan ajattelevani kauhuskenaarioita. Tai pohdiskelen menneitä hoitoja, keskusteluja muiden hoidettavien kanssa. Tai mietin, mitä lääkäri tarkoitti, kun sanoi niin tai näin. Ahdistaa.

Tähän ahdistukseen pitää löytää apuja, siksi psykologikin suositteli mindfulnessia. Tukihenkilöni opetti muutaman hengitystekniikkaharjoituksen, sielunsiskoni Facebookista toiselta puolelta maapalloa kertoi käyttämästään mielikuvaharjoituksesta, ja yllättäen huomasin, että olen jo käyttänyt mielikuvaharjoitetta, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että en pysty sellaisiin keskittymään. Koulussa meillä oli toisinaan liikunnassa venyttelyä, joka päättyi rentoutukseen. Venyttely tuntui hyvälle, rentoutusharjoituksissa olen aina ollut kireä kuin viulunkieli. Ei kroppa rentoudu millään, en pysty kuvittelemaan lihaksiani rennoiksi.

Käyttämäni mielikuvaharjoite pohjautuu yhteen asahijoogan liikkeeseen. Asahijooga on suomalainen "pehmytjooga", joka on suunniteltu vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Liikkeet tehdään hitaasti, keskittyen liikkeeseen ja hengitykseen. Liikkeissä ei venytetä äärirajoille, vaan liikkeet tehdään niin, että liikettä tapahtuu, mutta sattua se ei saa. Tasapainoliikkeet voi tehdä jalka maata vasten viistäen, jos tasapainon kanssa on ongelmia. Asahijoogassa, kuten muissakin joogissa on ns. siirtymäliike, joka tehdään liikesarjan lopussa ennen uuden liikesarjan alkua. Siirtymäliikkeessä hengitetään nenän kautta syvään ja nostetaan samalla kämmeniä vartalon edessä ylöspäin, ikään kuin autettaisiin happea siirtymään nenän kautta elimistöön. Uloshengitys tapahtuu suun kautta ja nyt kämmenillä työnnetään hiilidioksidia alas, pois elimistöstä. Ahdistuessani olen sulkenut silmäni ja kuvitellut tekeväni tätä siirtymäliikettä. Se on auttanut, pinnallinen puuskutukseni on muuttunut rauhalliseksi palleahengitykseksi, liikettä kuvitellessani alan huomaamatta hengittämään rauhallisemmin.

Hengitysharjoitus, jonka tukihenkilöni opetti, on yksinkertainen. Palleahengitysta, sisäänhengitys nenän kautta, uloshengitys suun kautta. Lasketaan hengityksen tahtiin kymmeneen. Sisäänhengityksellä ensimmäinen tavu, uloshengityksellä viimeinen/viimeiset tavut: sisään YK- , ulos SI, sisään KAK- , ulos SI, sisään KOL- , ulos ME jne. Kun ajatukset alkavat harhailla, palataan tiukasti takaisin laskemaan siitä, mihin jäätiin (alusta ei tarvitse aloittaa). Tehdään kolme kymmenen hengityksen sarjaa. Tätä teen toisinaan nukkumaan mennessä. Uni tulee usein jossain nelosen paikkeilla.

Sielunsiskoni on harjoittanut mindfulnessia jo useamman vuoden ajan. Hän osaa tunnistaa tunteitaan, pystyy "makustelemaan" niitä, miettimään, millaisia fyysisiä tunteita tunne aiheuttaa, mitä se psyykkisesti tekee hänelle, onko tunteesta jotain hyötyä, esim. pystyykö hän parempaan suoritukseen vaikkapa kotitöissään (en osaa oikein kunnolla selittää tätä). Makustelun jälkeen hän asettaa tunteen puunlehdelle ja laskee puunlehden ja tunteen pieneen puroon. Sitten hän seuraa katseellaan, miten lehti puikkelehtii puron mutkissa, syöksähtelee pikkukoskissa ja välillä kulkee hiljemmin suvantopaikoissa. Ja sitten kun hänestä tuntuu hyvälle, hän päästää lehden puron viimeisestä mutkasta näkymättömiin, pois pois pois. Tätä haluan kokeilla joskus, ihastuin todella suuresti ajatukseen, mutta ensin pitää oppia tunnistamaan tunteensa. Tukihenkilölleni väitin, että en ole ollut vielä kertaakaan surullinen sairastumisestani, mutta kun tarkemmin asiaa ajattelin, tajusin, että olenkin pitänyt suruntunnetta pettymyksenä.

Nyt täytyy keskeyttää tämän kirjoitus, lähteä suihkuun ja tehdä eväät iltaa varten. Ennen töihin menoa menen vielä sairaalalle sydämen pumppaustehon gammakuvaukseen. Toivottavasti pistävät kanyyliin sellaiseen paikkaan, että pystyisin vähän virkkaamaan odotushuiviani eteenpäin.