Meitä on kolme syöpäsiskosta. Emme ole sukua toisillemme, mutta olemme syntyneet vuoden välein, mä olen "pikkuperheemme" kuopus. Meidät on leikattu samassa sairaalassa kuukauden välein. Hoidoissa kävimme perä perään, samaan aikaan emme kertaakaan osuneet sytostaattisaliin, mutta toisen syöpäsiskoistani näin kerran sädehoito-osastolla.
Pidän syöpäsiskoihini lähinnä facebookin kautta yhteyttä. Teemme kaikki vuorotyötä, ja kun en muiden työvuoroista tiedä, tulee harvakseltaan soiteltua. Joskus sentään muistan tekstiviestitysmahdollisuudenkin.
Toiseen syöpäsiskoistani tutustuin sairaalan ensitietopäivillä, toiseen syöpäyhdistyksen naistenillassa. Käymme silloin tällöin kahvilla tai syömässä, nykyään tosin harvemmin juurikin töiden takia. Puhumme paljon syövästä ja hoitojen vaikutuksista, mielialoista, univaikeuksista, peloista, mutta vähintäänkin yhtä paljon puhumme kaikesta muusta, perheestä, lapsista, töistä, shoppailusta. Elämähän on nykyään muutakin kuin poisleikattu rintasyöpä ja menneet hoidot, vaikka lähes päivittäin asia vielä meidän kaikkien mielessä pyöriikin. Siskoillani on puhtaat paperit yksivuotiskontrollista, itse odotan vielä lääkärin aamenta puhtaudelleni. Siskot ovat olleet tärkeänä tukena matkallani, toivottavasti olen pystynyt tukemaan heitä yhtä paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti