maanantai 23. maaliskuuta 2015

Seulontamammografiat ja rintasyöpäleikkaukset turhia???

Jessus, mitä sontaa toi lääkäri Iris Pasternack Aamu-tv:ssä päästi suustansa puhuessaan seulontamammografioista ja niistä seuraavista "turhista" hoidoista! Hymiö grumpy On tiedetty tosiasia, että yhdeksän kymmenestä rintasyöpäpotilaasta saa turhaan sytostaatteja ja/tai sädehoitoja leikkauksen lisäksi, mutta kun vielä ei ole tunnistettu, mitkä syöpäkasvaimet eivät uusi/leviä, jolloin pelkkä leikkaus kasvaimen poistamiseksi riittäisi. Pasternack jopa kyseenalaistaa rintasyöpäleikkaukset väittämällä osan niistä olevan turhia, koska hänen mielestään kaikki rintasyöväkasvaimet eivät kasva... Onko Pasternack löytänyt menetelmän, jolla voidaan erottaa ihmiset, jotka paranevat pelkällä rintasyöpäleikkauksella??? Mä vertaisin "nukkuvaa" rintasyöpäkasvainta aikapommiin, jonka ajastinkelloon asetettua aikaa ei voi tietää. Rintasyöpä on hitaasti kasvava syöpä, halkaisijaltaan 1 cm kokoinen kasvain on yleensä kasvanut n. 10 vuotta. Hitaasti kasvava kasvain voi muuttua myös agressiiviseksi, nopeasti leviäväksi. Ja kun syöpäsolut tuppaa leviämään imu- ja/tai verisuonia pitkin, niin äkkiäkös agressiivisella rintasyövällä hermostuessaan kestää muutama syöpäsolu lähettää vaikkapa maksaan, johon alkaa muodostua etäpesäke. Itse en haluaisi sellaisen aikapommin kanssa elää, mutta ilmeisesti Pasternack olisi valmis sellaiseen? Vai puhuiko hän vain itsensä pussiin, toimittaja oli hieman päällekäyvä, mutta ei kuitenkaan liian ahdisteleva kysymyksillään. Mulla kuitenkin verenpaineet nousi tappiin ja leukapielet on taas kipeänä hampaiden kiristelystä! 
Pitää paikkansa, että seulontamammografioissa tulee paljon vääriä hälytyksiä, ihmisiä kutsutaan tarkempiin tutkimuksiin, mutta mielestäni siinä ei kyllä tuhlata rahaa, vaikka syöpää ei löytyisikään. Uusintatutkimuspyyntö aivan varmasti järkyttää ja pelottaa, mutta kun otetaan uudet kuvat, suurennoksia epäilyttävältä alueelta, saadaan vastaus, onko kyseessä hyvänlaatuinen (ei syöpää) vai pahanlaatuinen (syöpää) muutos. Rinnan poikkeavista löydöksistä, kyhmyistä yms. vain 10 % on rintasyöpää! Nykymammografialla voidaan löytää n. sentin kokoiset kasvaimet, jos röntgenlääkäri on erittäin ammattitaitoinen ja tarkka, hän saattaa löytää pienempiäkin kasvaimia. Itse tunnustelemalla sentin kokoinen kyhmy löytyy vain, jos se on ihan pinnassa. Usein miten nämä itselöydetyt kyhmyt ovat olleet yli 1,5 cm:iä. (Oma kyhmynikin oli yli 1,5 cm:nen ja aivan pinnassa, mutta eipä ollut näpit siihen osuneet esim. keväällä suihkussa.) Jos röntgenlääkäri katsoo tarpeelliseksi, otetaan epäilyttävältä alueelta koepala, usein neulanäytteellä (ohut- tai karkeaneulanäyte). Biopsin tutkiminen kestää 1-2 viikkoa, tuloksen odottaminen syö naista, tiedän sen itse omakohtaisesti. Joskus joudutaan ottamaan toiseenkin kertaan koepala, jos ensimmäinen näyte antaa liian epäselvän vastauksen.
Leikkaukseen saattaa joutua, vaikka todettaisiinkin vain rintasyövän esiaste, in situ -muoto. Esiasteen sijaintipaikka määrittää leikkaustarpeen: maitotiehyen sisällä oleva (se ei ole vielä kasvanut tiehyen seinämän läpi ulkopinnalle ja ympäröivään rintakudokseen) syöpäkasvain, DCIS, on tällainen poisleikattava esiaste, sillä ne tuppaavat yleensä muuttumaan syöviksi (eli kasvavat maitotiehyen seinämän läpi ja alkavat leviämään). Sen sijaan maitorauhasessa in situ -kasvaimia ei yleensä leikata, ellei sitä ole laajalti rinnassa. Tehdäänkö sitten osapoisto vai koko rinnan poisto, ablaatio, riippuu in situ -alueen koosta.
Rintasyövän hoidossa tärkeintä on saada poistettua syöpäkasvain. Se tapahtuu leikkauksessa. Kasvaimen koosta riippuen rinnalle tehdään joko osapoisto, jolloin leikataan kasvaimen ympäriltä riittävän paljon terveelle rintakudokselle näyttävää kudosta (turvamarginaali), tai kokopoisto. Viimeistään leikkauksen yhteydessä merkataan ns. vartijaimusolmukeet (3 imusolmuketta, jotka ovat ensimmäisinä rinnasta lähtevissä imusuonissa), jotta vartijaimusolmukkeet löytyvät ja ne voidaan tutkia. Vartijaimusolmukkeesta otetaan jääleike, jonka patologi tutkii heti ja jos siinä näkyy syöpää, tyhjennetään kainalo kainalorasvasta ja siinä olevista imusolmukkeista (kainaloevakuaatio). Vartijaimusolmuketutkimuksella vältetään turhat kainaloevakuaatiot. Leikkauksen jälkeen patologi tekee näytteistä (kasvain, ympäristön kudos, imusolmukkeet) histologiset tutkimukset, joissa selvitetään kasvaimen tarkat mitat, erilaistumisaste (gradus I-III, I on laiskin, III agressiivisin), hormonipositiivisuus ja Her2-vasta-aineet. Ympäristön kudoksesta etsitään syöpäsoluja, jos niitä löytyy, saatetaan joutua osapoiston jälkeen tekemäänkin uusi leikkaus, jossa rinta poistetaan kokonaan. Kudoksista (niistä poisleikatuista) tutkitaan myös veri- ja imusuonia, onko syödä levinnyt niihin. Itselläni oli imutieinvaasio, eli syöpä oli kasvanut imusuonen seinämän läpi imusuonen sisäpinnalle, mutta ei verisuoni-invaasiota. (Ihan ohi mennen sanottuna, mulla oli tuossa poisleikatussa rinnassa useampaa erilaista "vikaa", syöpää, syövän esiasteita, Pagetin tautia, sidekudoskasvain jne... Vikaantuneen alueen koko oli halkaisijaltaan yli 6 cm)
Leikkauksen ja patologin tutkimuksen jälkeen hoitotyöryhmä päättää tulevista hoidoista. Osapoistoon liittyy aina sädehoito, joskus myös sytostaaatit. Kokopoiston jälkeen yleensä tulee sytostaatit ja mahdollisesti myös sädehoito. Osa rintasyövistä on ns. triplanegariivisia, syöpäsoluista ei löydy hormoni- eikä Her2-reseptoreja, joten heille ei ole hyötyä vasta-aine- tai hormonihoidoisto. Her2-positiivista rintasyöpää hoidetaan Herceptin-vasta-ainelääkkeellä, se annetaan suonensisäisesti tiputuksessa. Hormonipositiivisyys tarkoittaa sitä, että syöpäkasvain tarvitsee "ravinnokseen" estrogeeniä ja/tai keltarauhashormonia. Hormonien toiminta tällaisissa syöpäsoluissa estetään joko antiestrogeenilääkkeellä Tamofen (naisille, joilla ei vielä ole alkanut vaihdevuodet) tai aromataasinestäjillä, jotka estävät estrogeenin muodostumisen elimistössä (vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille). Kaikista näistä hoidoista keskustellaan potilaan kanssa, potilaalla on oikeus kysellä ja esittää omia mielipiteitään. Potilas voi myös kieltäytyä hoidosta tai keskeyttää hoidot (hoitojen keskeytys kannattaa aina tehdä yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa, jolloin se kirjataan hoitotietoihin). Hoidon keskeytyksen syynä saattaa esim. olla elämänlaadun ratkaiseva heikkeneminen. Aina yritetään kuitenkin löytää vaihtoehto hoidolle, toinen sytostaatti, Tamofenin vaihto aromataasinestäjään tai toisin päin (Tamofenin vaihto aromataasinestäjään vaatii yleensä joko lääkkeellisen kastraation tai munasarjojen poiston, jolloin estrogeenin normaalituotanto loppuu.), ylimääräisen tauon pitäminen hoidoissa (ei kuitenkaan kuukausitolkulla) jne.
Hoitojen jälkeen rintasyöpäpotilas ei jää yksin, vaan hänen tilaansa seurataan useiden vuosien ajan. Tehdään mammografioita ja ultraäänitutkimuksia sekä terveen naisen terveystarkastuksia. Mitä, lukeeko siinä tosiaan terveen naisen terveystarkastus?!!! Kyllä, sillä jos rintasyöpä ei ollut ehtinyt levitä kainaloa pidemmälle, potilas on terve, yleensä jo leikkauksen jälkeen, ne hoidot (joita siis 9/10 saa turhaan, mutta vielä joku päivä opitaan tunnistamaan merkit, jolla löydetään ne potilaat, jotka tarvitsevat hoitoja) ovat vain varmistamassa, että mahdollisesti elimistössä vielä olevat syöpäsolut kuolee eivätkä aiheuta lisää tuhoa. Terveystarkastuksessa on tärkeää kertoa omista tuntemuksistaan ja oireistaan. Niiden perusteella tehdään tarvittaessa lisätutkimuksia. Näitä jälkikontrolleja tehdään siis vain terveille naisille. Jos rintasyöpä on jo ehtinyt levitä esim. luustoon, hoidot jatkuu ja seuranta on hoitovasteen seurantaa.
Seulontamammografioilla on parannettu huomattavasti rintasyövän varhaista havaitsemista. Mitä varhemmassa vaiheessa rintasyöpä löydetään ja hoidetaan, sen paremmat edellytyksen on jäädä henkiin. Ja uudet lääkkeet parantavat entisestään selviämisprosentteja. Puhutaan heistä, jotka viiden vuoden kuluttua diagnoosistaan ovat yhä hengissä. Kun sain oman diagnoosini syyskuussa 2013, tuo prosentti oli 89, nykyään se on kuulema jo yli 90. Herceptinin myötä oma selviytymismahdollisuuteni on myös tuo kaunis n. 90%. Ja taudin uusiutumisriskikin on sama 20%, mikä on muillakin rintasyöpäpotilailla. Ennen Herceptiniä Her2-positiiviset rintasyövät uusivat jopa 80%:lla potilaista. 

Käykää naiset seulontamammografioissa!

5 kommenttia:

  1. Kivasti kommentoit Pasternackin puheita, ja mielestäni oikein. Ja tämä kirjoitus on hyvä selvitys/suomennos rintasyövästä ja siihen liittyvistä toimista, kiitos.

    Ja muistakaa naiset tutkia rintanne säännöllisesti jo melko nuoresta pitäen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seija =) Juu, rintojen tutkiminen kannattaa opetella hyvissä ajoin, katsella omia tisujaan peilistä edestä, sivulta, kädet ylhäällä, kädet alhaalla, mille ne näyttää ylipäätään ja tietenkin tunnustella säännöllisesti. Sillä tavallahan minäkin oman kyhmyni löysin, 46-vuotiaana

    VastaaPoista
  3. Iris rukka on mummoontunut ilmeisesti D vitamiinin ja estrogeenin puutteen takia mikä kuuluu THL:n imagoon-ylipainoisia harmaantuneita pappoja ja naisia...Suositukset päin seiniä.

    Kannattaa varoa THL:n etupiiriin kuuluvia lääkäreitä, jos AIKOO PYSYÄ ELOSSA.

    VastaaPoista
  4. Istuinpa juuri sinä aamuna odottamassa pääsyä rinnan koko poistoon ja kainalon tyhjennykseen, kun kyseinen nainen puhui aiheesta. Kaikki meni silloin ohi, mutta heti kun luin hän juttua niin yhdistin...

    VastaaPoista
  5. kiitos selväkielisestä tekstistä! multa just löydettiin ikätarkastuksessa sentin läpimittainen örkki vasemmasta rinnasta. nyt on otettu jo kahteen kertaan koepalat, tänään varmistui että toisetkin näytteet puhtaat, eli ei pahanlaatuinen. maanantaina kuulen lisää, kun pohtivat tiimissä uskotaanko tuloksia vai pitääkö jotakin tehdä..

    VastaaPoista