Elokuun viimeinen keskiviikko nollasi jota kuinkin kokonaan koko alkuvuoden 2013. Vain harvoja muistikuvia jäi. Vuoden vaihteessa muistan ajatelleeni, että toivottavasti vuosi olisi hyvä, mutta epävarmuus oli kuitenkin mielessä. Työasiat painoivat eniten, vaikka töitä oli ja uusi työpaikkakin oli jo tiedossa. Alkuvuodesta sitten vaihdoin työpaikkaa, poltin samalla lomani. Neljän päivän kesälomasta "tuhlasin" kaksi päivää kuskaamalla äitiä ja isää sukulaisissa - nautin kyllä täysin rinnoin itsekin siitä reissusta =) Muistan, että töissä väsytti, mutta pistin kaiken lyhyen loman ja tiiviin työtahdin piikkiin - olihan jo edellisessäkin työpaikassa tullut kantapään kautta tutuksi sanonta "lentää tukka putkella". Itse asiassa töissä oli ollut matalalentoa jo parisen vuotta. Kotonakaan en jaksanut kovin kummoisia tehdä, en ollut jaksanut pariin vuoteen. Mielessäni välillä ihmettelin, että oliko kolmen vuoden takainen remontti tosiaan ollut niin raskas, että se yhdessä raskaan työn kanssa oli vienyt voimat niin, että tuntui, etten toipuisi siitä ollenkaan.
Sitten tuli se elokuun viimeinen keskiviikko. Saunailta, päätin ottaa pari olutta, kun sitä näytti pukuhuoneessa olevan. Isäntä olikin lämmittänyt saunan harvinaisen kuumaksi, melkein 110 C, eli löylyä ei voinut kuvitellakaan heittävänsä. Makoilin lauteilla ja mietin, mitä tekisin ja ajattelin: "Jaa, tässähän vois vaikka tutkia rinnat!" Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Aloitin oikeasta rinnasta, kuten aina ennenkin. Lääpin sen vähän sinne päin, ei tuntunut mitään ihmeellistä. Sitten oli vasemman vuoro. Laskin käteni vasemman tissin päälle, ja siinä se oli, helvetin iso kova möykky! "Tässäkö tämä nyt oli?" oli ensimmäinen ajatukseni ja saman tien tuli kyyneleet. Painelin ja pyörittelin ja puristelin kyhmyä, siinä se oli eikä mihinkään hävinnyt. Ajatukset kiisivät tuhatta ja sataa, en näe ensi kevättä, en ole laittamassa poikien valmistujaisia, en näe ylioppilaslakin päähän painamista. Isännälle halusin sanoa, että suree surunsa loppuun, ennen kuin menee uuteen suhteeseen, muuten uusi suhde ei onnistu, mutta että ei saa jäädä kuitenkaan suremaan mua loppuelämäkseen. Poikia halusin kannustaa uskomaan haaveisiinsa ja toteuttamaan ne. Mitä sanoisin siskon tytöille? Mitä musiikkia haluaisin hautajaisiini? Äh, mitä väliä sillä on, enhän mä ole sitä kuuntelemassa! En mä halua kuolla vielä!!! Itkin ja ajattelin, ajattelin ja itkin. Viimein rauhoitin niin paljon, että saatoin lähteä saunasta, kiivetä portaat ylös ja mennä perheen pariin. Olin jo päättänyt, että vielä ei ole aika kertoa kyhmystä. Isännälläkin vaikeaa aikaa töissä, odotan muutaman päivän. Jos se kyhmy vaikka häviäisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti