Eihän se nyt ihan yllätyksenä tullut, että käsi alkoi turpoamaan, kun töihin palasin. Olen koko sairausloman kättäni käyttänyt mahdollisimman normaalisti, mutta kun olen oikeakätinen ja leikattu puoli on vasen, niin "helpollahan" tuo vasen käsi on päässyt. Ylähyllyille olen aina kurottanut oikealla kädellä, nyt olen yrittänyt vasentakin käyttää siihen, mutta useimmiten on tuntunut sille, että vasen käsi vaan on liian lyhyt (ja sille itse asiassa on aina tuntunut, siksihän oikealla en aina kurotellutkin). Leikkauksen jälkeen pidin melko tarkkaan huolen, että en nostellut 3 kiloa painavempia taakkoja peräti 6 kuukauteen kuin satunnaisesti - mulla kun on kolme raavasta miestä kotona kantelemaan taakkoja, niin täytyihän sellainen tilaisuus hyväksi käyttää ;) Pikku hiljaa sitten aloin kättä rasittamaan enemmän ja enemmän niin, että kesällä jo hakkasin halkojakin. Käsi kesti pidempään kuin mun kuntoni.
Töistä käsi siis otti vähän nokkiinsa ja alkoi turpoamaan. Kämmenselkä pullistui peukalon, etusormen ja keskisormen kohdalta, käsivarressa tuntui kipua, kun käden ojensi suoraksi ja kyynärtaipeessa näkyi tiukat "narut", lymfasuonet. Ojennetun käden lihakset näyttivät kuhmuraisille. Ensimmäisenä viikonloppuna käsi toipui normaalin näköiseksi, seuraavalla viikolla turvotusta alkoi tulla keskiviikkona vuoron loppupuolella ja perjantaina työterveyshoitaja sitten pääsi kauhistelemaan kättäni. Olin esimieheni pyynnöstä varannut työterkalle ajan, ei varsinaiseen työkuntotarkastukseen, mutta jotain sinne päin kuitenkin.
Terkka oli vahvasti sitä mieltä, että olin palannut liian aikaisin töihin. Suoraan sanoen esitti asian niin syyllistävästi kuin olla ja osasi. Mullahan nousi niskavillat heti pystyyn ja asettauduin puolustuskannalle. Mistä hitosta olisin voinut tietää, että saan lymfaturvotusta? Töihin paluuta ajatellessani olin lähinnä ajatellut sitä, jaksanko ylipäätään tehdä töitä, olenko jo työkuntoinen. Pientä sanailuahan meillä siinä sitten oli, jäkätin suunnilleen kaikesta vastaan, mutta toimin kuitenkin hänen haluamallaan tavalla. Eli, kun käsi ei rauhoittunutkaan viikonlopun aikana, vaan turvotusta oli edelleen (ehkä viikonlopun haravoinnilla oli jotain tekemistä tämän asian kanssa), tilasin maanantaille netin kautta soittoajan työterkalle. Vitutus kyllä oli aika suuri, kun kuulin hänen äänensävyssään moitetta, mutta olin ihan tyytyväinen, kun hän varasi mulle ajan työterveyslääkärille. Pääsisin tapaamaan samaa ihanaa lääkäriä, joka mut aikanaan tutki ja lähetti mammografiaan ja hoiteli sitten aina leikkaukseen asti. Aika olisi tosin vasta tiistaille. Sen jälkeen soittelin syöpähoitajalleni, kerroin turvotuksesta ja kysyin lymfahoidon mahdollisuudesta. Hän lupasi kysyä asiaa lääkäriltä ja soittavansa takaisin mahdollisimman pian, mutta jos mitään ei kuuluisi, niin hän kehoitti soittamaan uudestaan tiistaiaamuna. Parin tunnin kuluttua hän sitten soitti: ei lymfahierontaa, apteekissa resepti nesteenpoistolääkkeestä. Aha!
Tiistai tuli ja käsi näytti melko normaalille. Ehkä lievää turvotusta kämmenselässä. Mietin, perunko lääkärinajan, mutta ajattelin sitten sinne kuitenkin mennä, koska joutuisin muutaman viikon jälkeen taas terkan tapaamaan - meillä kun jäi jutut kesken. Lääkäri tutki ja puristeli, otti mittoja (olkavarsi +1 cm, kyynärvarsi -1 cm), lohkaisi jossain välissä, ettei lymfaturvotus ole riippuvaista työnteosta. Mietti kompressiotuotteiden hankintasysteemejä, yhdessä pohdiskeltiin sairausloman tarvetta. Sanoin, että en kovin mielelläni sairauslomalle jäisi, mutta että hänhän sen asian päättäisi. No, hän kirjoitti 2 päivää.
Äkkiähän se kaksi päivää meni, käsi näytti aivan samalle kuin tiistaiaamunakin. Enää en alkanut työterveyteen soittelemaan, töihin mars. Aamutöiden jälkeen läksin sairaalaan Herceptin-tiputukseen, mukavaa jutustelua oman hoitajan ja hoitajaharjoittelin kanssa. Pääsin samalla palauttamaan hoitajalleni "kotiläksyni", Vuosipäivä-tekstin tästä blogista. Herceptinin jälkeen palasin takaisin töihin, korvattavaa tästä reissusta jäi pari tuntia, eli olin sekä torstaina, että perjantaina tunnin pidempään töissä.
Perjantaina soittelin palveluohjaajallemme, josko hän voisi tulla seuraamaan työskentelyäni ja osoittamaan mulle virheliikkeeni. Vaikka olinkin terkalle juuri tästä ideasta jäkättänyt "Mullakin on sellainen koulutus, että osaan katsoa virheeni ja puutteeni" ilomielin palveluohjaajaamme tällä asialla vaivasin. Olen aina analysoinut työtäni, koettanut keksiä pikkuniksejä, joilla helpottaa työtäni. Olin jo näiden muutamien työviikkojen aikana muuttanut paljonkin työmenetelmiäni. Aikaisemmin, ennen sairastumistani, olin tehnyt monta hommaa raa'alla voimalla. Olen aina tykännyt fyysisestä työstä, joten musta oli vaan kivaa siirrellä pulpetteja suunnilleen yhdellä kädellä järjestykseen. Lihakset pysyi kunnossa, tosin alkuvaiheessa lonkka kipeytyi, mutta kun oikeat siirtoliikkeet oppi, lonkkakin rauhoittui. Enää ei tällainen yhdellä kädellä siirtely tullut kyseeseen, piti ottaa ensin toinenkin käsi avuksi ja lopulta opin siirtämään pulpetteja käsillä ja kropallani - niin kuin se ergonomisesti oikein pitää tehdäkin. Ruokalan siivouksessa huomasin, että aloituspaikalla oli paljon merkitystä. Kun aloin moppaamaan pöydän toisestaa reunasta, moppasin vasemmalla kädellä ja siirtelin ja keikuttelin tuoleja oikealla kädellä - moppaus on keveämpää kuin painavien tuolien siirtely. Nämä olin siis oppinut jo ennen ohjaajan tuloa ja kerroinkin hänelle, mitä olin jo oppinut. Eipä hän mitään korjattavaa sitten enää löytänytkään, mutta neuvoi taulumopin hyödyntämisessä pulpetteja pyyhkiessä. Olen pulpetteja taulumopilla ennenkin puhdistanut, mutta kynäkourullisien pulpettien pyyhintään sain pari lisävinkkiä. Mä puolestani opetin hänelle, että jos roskiksen takana on roskaa, ei kannata tyhjennettyä roskista laittaa suoraan paikoilleen vaan jättää sivuun, jolloin lattiaa mopatessaan moppaa roskat pois roskiksen paikalta ja sitten tyrkkää roskiksen paikalleen - vie mennessä, tuo tullessas, tee ollessas!
Missä mennään lymfaturvotuksen kanssa tällä hetkellä? Käsi alkaa pullistumaan keskiviikkona tai viimeistään torstaina ja yleensä viikonlopun aikana turvotus laskee hieman. Kyynärtaipeessa näkyneet imusuonet ovat sulaneet, eivät enää näy narumaisina. Pientä monttumaisuutta näkyy ojennetun käden lihaksissa. Jos kannan jotain käsivarrella tai jos paita puristaa, niin jäljet näkyy pitkään niin olka- kuin kyynärvarressakin, eli turvotusta on. Monttua ei jää painamalla, eli turvotus on vain lievää. 20 mg Furesista olen syönyt parin viikon verran, en usko, että se on turvotukseen vaikuttanut mitenkään päin. Vessassa saa kyllä hypätä muutaman tunnin verran aamuisin. Jumppailut on olleet vähissä, tuntuu, että jumppaliikkeillä ei ole mitään vaikutusta. Jumppaohjeissa kyllä sanotaan, että parhaimman tehon niistä saa käyttämällä painehihaa tai -käsinettä, eikä mulla ole kumpaakaan niistä. Odottelen kunnan lymfaterapeutin soittoa, hän katsoo, hyödynkö hihasta ja/tai käsineestä ja tekee hinta-arvion. Toivottavasti soittaa tämän vuoden puolella...
Luulin kovasti, että lymfaturvotus on tullut mulle työn aloittamisen myötä, mutta eilisillalla tajusin, että mullahan on ollut jo pitkään käsivarressa turvotusta. Mutta kun tämä on vielä (ja toivottavasti pysyykin!) vain lievää turvotusta, en ole osannut sitä katsoa ja seurata. En ole ymmärtänyt, että jos paidan saumasta jää jälki pitkäksi aikaa näkyviin, niin kudos on turvoksissa. Neuvonta-aseman sairaanhoitaja tämän opetti. Jostain syystä tämä asia helpotti oloa paljon. Hassua, iloita siitä, että lymfaturvotusta on ollut pitkään.
Mikä mulla sitten lymfaturvotusta aiheuttaa? Mulla sädetettiin myös solisluualueen imusolmukkeet ja varmaan siinä tuli uusia vaurioita lymfateihin. Ja kyllähän tuo kainalokin säteilytettiin huolella, eli leikkauksen jälkeen hiljalleen korjaantuva lymfajärjestelmä sai uudelleen turpiinsa oikein kunnolla. Eli imusuoneni ovat vahingoittuneet sekä leikkauksesta (no hittolainen, pitkät pätkäthän sieltä on pois leikattu) että sädehoidosta. Uusia imusuonia kasvaa kyllä tilalle, mutta se prosessi on hidasta ja uudet imusuonet ovat huomattavasti pienempiä kuin alkuperäiset - nestettä ei mahdu niin paljoa niissä kulkemaan. Ja ehkä mulla on sitten geeniperimäkin lymfaturvotukseen. Naistenillassa kuulin, että lymfaturvotuksen takana saattaa tosiaankin olla geenivirhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti