Painoin vahingossa liian varhain tuota julkaise-nappulaa, jäi loppu kirjoittamatta.
Imusolmukkeen turpoaminen ei selvinnyt ikinä. Verikoetulokset (jotka muuten otettiin kahteen kertaan, kun lääkärille ei kelvannut kuukauden vanhat koetulokset) olivat kuin suoraan oppikirjasta, kaikki niin nätisti spekseissä kuin olla vaan voi. Viime viikolla muistin imusolmukkeen, yritin sitä tunnustella, mutta ei meinannut kaveri löytyä. Hyvää vauhtia siis sulamassa pois. Kylki kipuilee edelleen aika ajoin, mutta siitä en enää stressaa.
Yskän syyksi oma työterveyslääkärini epäili verenpainelääkettäni, joka sitten meni vaihtoon. Tiedä sitten, oliko se syynä, yskä kun kerkisi loppumaan ennen työterveyslääkärissä käyntiä =) No, joka tapauksessa Cardace vaihtui Amloratioksi, jota olen nyt kolmisen kuukautta syönyt. Lääkäri varoitteli nilkkojen turpoamisesta, mutta mulla kyllä tuntuu koko kroppa keräävän nestettä tuosta. Ensi viikolla on soittoaika hänelle, taitaa taas mennä lääke vaihtoon... Meinaa verenpaineet nousta jo pelkästä ajatuksestakin :D
Lääkkeiden sivuvaikutukset tässä muutenkin on tutuiksi tulleet. Milloin hikoiluttaa, milloin yskityttää, nyt on tosiaan nesteen kertymistä, ja huhtikuussa alkoi huimaamaan. Mitä mitä mitä! Huimaus paheni päivä päivältä ja lopulta tuntui sille, että olin pienessä hiprakassa koko päivän. Niin pahasti ei huimannut, että olisi horjututtanut, mutta ikävän tuntuista se oli kuitenkin. Suihkussa se sitten palasi mieleen. Paria vuotta aiemmin olin joutunut lopettamaan Kestine-antihistamiinin käytön juuri huimauksen takia. Perskeles, setiritsiinikään ei taida käydä mulle?
Netin kautta chattailin Yliopiston apteekin farmaseutin kanssa, kerroin lääkitykseni ja oireeni sekä epäilykseni. Farmaseuttikin oli vähän sitä mieltä, että antihistamiini taitaa tälläkin kertaa olla pahiksena huimaamassa mua. Hän ehdotti kokeiltavaksi Desloratadinea. Se ei ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään hurjempaa oiretta, eikä edes väsytä, kuten setiritsiini.
Mitäs muuta mun piti vielä kertoa? Niin, se tukihenkilöjuttu liikahti eteenpäin =) Antoisa viikonloppukurssi oli alkuvuodesta, upeita ihmisiä mukana, paljon puhetta, naurua, itkuakin. Paljon opin, mutta vielä on paljon lisääkin opittavaa. Yhteystietoni on sairaalalla, mutta yhtään soittoa ei vielä ole tullut - johtuen melko varmasti siitä, että jouduin ilmoittamaan ei-sopivat soittoajat (eli työaikani). Ei ehkä ihan rohkaise soittelemaan... Mutta enköhän minäkin vielä joskus ihan oikeasti tukihenkilöksi pääse =)
Mun pitkääkin pidempi ja hidastakin hitaampi rintarekonstruktiojuttukin on nytkähtänyt eteenpäin. Tänään pigmentoitiin vihdoin ja viimein nänni ja -piha =) Mä kun jouduin siirtämään tammikuista pigmentointiaikaa eteenpäin, kun ei ollut vielä tietoa, että onko mulla syöpä uusinut vai ei. No, nyt on väri tissin päässä ja samanlainen paketti kuin nänninrakennuksenkin jälkeen. Yllätyin kyllä, että puudutusvoiteesta huolimatta tuntoa rinnassa on. Tai siis oikeastaan yllätyin siitä, että siinä ylipäätään ON tuntoa, siis muuallakin kuin tuolla selkäpuolella, missä tähän asti olen rinnankosketukset tuntenut. Kyllä ne hermot siellä kasvaa, hirmu hitaasti, mutta kasvavat kuitenkin. Syyskuussa on uusi aika pigmentointiin, tai siis silloin tarkistetaan, miten väri on säilynyt ja pigmentoidaan uudelleen tarvittaessa. Samalla haavahoitaja varmaan osaa jo vähän ennustaa, kuinka monen vuoden kuluttua nänni tarvitsee jälleen väriä pintaansa. Pigmentointivärit kun eivät ole yhtä vahvoja kuin tatuointivärit, eikä niitä käsittääkseni "hakata" yhtä syvälle ihoonkaan, niin väri haalistuu aikaa myöten. Pisin pigmentointiväli on kuulema ollut vähän yli 5 vuotta, mutta yleensä uusintaan joutuu parin kolmen vuoden kuluttua. Täytyy kyllä tunnustaa, että nyt ajatus ei kyllä tunnu yhtään kivalle...
Eli matkalla maaliin ollaan vahvasti! Mikä se maali on, sitä en osaa sanoa, mutta väliäkös sillä. Meno jatkuu, laulu soi ja elämä hymyilee ainakin tällä hetkellä =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti