maanantai 14. toukokuuta 2018

Mutkien kautta kohti maalia

Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut taas tapahtumia vaikka millä mitalla. Edellistä blogitekstiä kirjoitellessani pieni piru istui taas olkapäälle kuiskimassa kaikkea ikävää, ja vuoden loppua kohden ääni vain koveni ja koveni. Kylki oli kipeä, yskä oli kiusannut jo useamman kuukauden, hengästytti pienemmästäkin ja askel lyheni lyhenemistään. Lopulta portaiden nousu toiseen kerrokseen vaati pienen lepotuokion. Viimeinen niitti sitten oli kaulan juuresta solisluukuopasta löytynyt turvonnut imusolmuke. Työterveydestä varasin ensimmäisen lääkäriajan ja soittelin ennen sitä jälleen omalle hoitajalleni ja kyselin ohjeita. Olin melko varma diagnoosista, levinnythän se nyt sitten on.

Perhettä varoittelin etukäteen, samoin töissä kerroin työparilleni, reksille ja muutamalle opettajalle peloistani. Pomon kanssa juttelin pitkään, pohdiskeltiin tulevaa. Opastin varmuuden vuoksi tuuraajan itselleni.

Hammaslääkärissäkin piti käydä, pyytää lähete röntgeniin. Hampaat ja ikenet olivat terveet, eikä hammasluu/leukaröntgenissäkään näkynyt mitään huolestuttavaa. Siinä sitten meni se viimeinen kortti hukkaan - ei ole hampaista johtuvaa imusolmukkeen turpoamista.

Työterveyslääkärireissu oli aika paska (anteeksi ruma kielenkäyttöni). Nuori, ilmeisesti erikoistuva työterveyslääkäri. Tutki kyllä kaulan, mutta ei muita imusolmukealueita. Kuunteli keuhkot. Haastatteli. Olin tietysti jo heti aluksi kertonut pelkoni keuhkometastaasista ja kertonut, että tarvittaessa pitää kirjoittaa kiireellinen lähete eteenpäin. Hän kysyi, otetaanko verikokeit, mutta koska hoitajani oli sanonut, ettei verikokeita tarvitse ottaa, jäi työterveyden tutkimukset sitten siihen. Lääkäri vain sanoa paukautti, että hän kirjoittaa nyt tämän lähetteen ja pistää sen kiireellisenä eteenpäin, oikein painottaen kiireellisyyttä. Eipä paljoa mielialaa kohottanut tuommoinen.

Kanta-palvelusta kyttäsin lähetteen kulkua. Lähete oli samana päivänä jo luettu ja parin päivän kuluttua oli uusi merkintä. Tai eihän nämä mitään varsinaisia merkintöjä, tekstejä, olleet. Päivämääristä ja paikoista, jotka päivämäärien yhteyksissä oli, tiesin, että asiaani käsitellään. Työterveysasema - Kirran poli - Syöpätautien poli. Kotiin ei vaan kuulunut mitään tietoa, ei kirjettä eikä soittoa.

Seuraavalla viikolla soitin kirran polille. En päässyt läpi vaan puheluni meni aina uudelleen ja uudelleen vastaajaan. Melkein itkua väänsin, kun iltavuoroon tulevalle työparilleni asiaa harmittelin. Hän vinkkasi soittamaan sairaalan keskukseen ja pyytämään yhdistämään sieltä. No niinpä tietysti, olenhan mä ennenkin sitä kautta soitellut! Keskus kertoi, että polilla on käytössä takaisinsoittopalvelu (olis ehkä pitänyt kuunnella loppuun se vastaajaviesti), mutta mä valittelin olevani sellaisessa työssä, jossa en voi jättää soittopyyntöä, kun en voi pitää omaa puhelinta mukana työssä. Selitin keskukselle tarkasti tilanteeni ja niinpä hän lupautui yhdistämään mut polin toiseen puhelimeen. Kesti pitkän aikaa, ennen kuin siitäkään vastattiin, mutta vastattiin sentään. Uusi selostus, sosiaalitunnuksen kertominen ja johan alkoi löytyä tietoa. Asiani oli käsitelty edellisellä viikolla lääkärimiitingissä ja siellä oli päätetty, että koska mun nelivuotiskontrolli oli jo lähellä, niin asia jätetään sinne.

Kirran polin osastosihteeri luki suoraan päätteeltään sen lauseen, ja siinä puhuttiin joulukuun kontrollista. Joulukuun eka viikko meni, ei kutsua. Seuraavalla viikolla soitin heti maanantaina omalle hoitajalleni. En yllättynyt, kun hän ei vastannut, mutta tiesin hänen soittavan takaisin heti kun pystyy, ja niin hän soittikin. Ihmetteli kovasti, että olin itse joutunut soittelemaan kirran polille, sieltä olisi lääkärin pitänyt soittaa mulle ja selittää tilanne. Nyt hoitajani sitten selitti mulle, että joulukuun kontrolli tarkoittaakin todellisuudessa joulukuussa varattavia kontrolliaikoja, elikkä mun kontrollini tulisi olemaan tammikuussa. *huoh* Kysyin, että onko mun turvallista odottaa sinne asti, kun tilanteeni ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Hän lupasi yrittää kiirehtiä tutkimuksiani.

Olin bussipysäkillä odottelemassa toisen matkustajan kanssa bussia, kun syöpäpolilta soitettiin. Pääsisinkö jo samana päivänä labraan? Kyllä, ihan varmana! Ja pääsisistkö ensi maanantaina TT-kuvaukseen, sain sinulle peruutusajan? Kyllä, ihan varmasti pääsen! Soittaja kertoi, että tutkimuksien jälkeen sitten lääkäri katsoo tilanteen, ja jos on tarvetta, niin kontrollia varhennetaan. Jipii!!! Vihdoinkin tuntui, että asiat alkavat sujumaan.

Yhdessä sitten töissä jänniteltiin seuraavat päivät, tuleeko soittoa tai kirjettä. Mitään ei kuulunut, mikä hermostutti muutamia. Miksi ne ei ota yhteyttä? Mä sanoin, että tässä asiassa hiljaisuus on merkki hyvistä uutisista, ja näin olikin. Joulun alla hoitajani soitti ja kertoi, että sekä labrat että TT-kuvat olivat ok, kaikki on hyvin, hyvää joulua ja nähdään tammikuussa. Ei voi kyllä parempaa joululahjaa saada =) =) =)

Tammikuun kontrollissa syöpälääkärini kuunteli tarkkaan keuhkoni, määräsi yskänlääkettä ja toivotti tervetulleeksi vuoden päästä uudelleen. Ja siellähän se ihana sana Kanta-palvelussa taas kontrollisanelussa on: tautivapaa =) Ja nyt kun kontrollista on jo muutama kuukausi, alkaa taas olla uskoa siihen, että vuoden päästä on ihan oikeasti mahdollisuus saada terveen paperit =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti