Kipu

Kipu on aina subjektiivinen kokemus. Jos pistetään 10 ihmistä riviin, kaikkia tuikataan neulalla täsmälleen samalla tavalla samaan paikkaan ja pyydetään merkkaamaan kipuasteikkoon tuntemansa kipu, niin merkinnät asettuvat eri paikoille asteikolla. Toisen pieni kirppaisu saattaa toisesta tuntua musertavalla, jalat alta vievälle kivulle. Ja jos sama koe toistettaisiin jonain toisena päivänä tismalleen samalla lailla, useimmat kipumerkinnät olisivat taas eri paikoilla asteikolla. Kivun tuntemiseen vaikuttaa mm. ihmisen vireystila ja mieliala. Ja jos on pitkään ollut kivulias, kipukynnys usein madaltuu. Toinen ei voi tietää toisen kivun määrää. Siksi sairaalassa käytetään kipuasteikkoa 1-10 ja pyydetään potilasta kertomaan, mille kohdalle hänen kokemansa kipu asettuu. 1 tarkoittaa lievää kipua, 10 on lähes sietämätöntä kipua - "tapa mut, ettei enää tarvi kestää tätä!"

Olin aina luullut, että kun sairastaa syöpää, on kovia kipuja. Opin aika pian, että kivut kuuluu levinneeseen syöpään. Siis syöpäkivut kuuluu levinneeseen syöpään, primäärikasvain harvemmin aiheuttaa kipua - paitsi painaessaan hermoja ja kudoksia, kuten oma kasvaimeni aika ajoin teki ennen leikkausta. Oli sellaisia viiltäviä nopeita kipuja ollut aiemminkin, mutta olin ajatellut niiden johtuvan lähinnä liiasta työnteosta, lihasjumeista, epäsopivista rintsikoista. Kipuasteikolla 1-10 kivut vaihtelivat 2:sta ehkä 6:teen.

Pelkäsin leikkauksen jälkeistä haavakipua, pelkäsin siitäkin huolimatta, että mulla on korkea kipukynnys. Heräämössä kipulääkettä annosteltiin koko ajan, pari kertaa sanoin, etten tarvitse sitä, mutta siitä huolimatta hoitaja ruiskun sisällön kanyyliin tuikkasi. Hyvät lääkkeet oli, ei ollut kipuja, ei, kipuasteikolla oltiin 1:ssä. Osastolla sain suun kautta kipulääkettä, ei pahemmin särkenyt sielläkään. Yhden kerran, kun taas kysyttiin kivunmäärää, ajattelin vastata vähän isommalla numerolla kuin aiemmilla 2:illa, sanoin 4. Heti tuli lääkelasi kouraan... Kotihoito-ohjeiksi sain syödä kipulääkkeitä säännöllisesti, älä päästä kipua päälle! -kehotuksella. Pari päivää kului ja alkoi tuntua, että kipulääkkeitä ihan oikeasti tarvitsee, enää en pärjännyt sillä pienimmällä annostuksella. Kovan kivun päiviä oli pari, kolme. Kipuasteikolla kuitenkin pysyttiin 5:n alapuolella. Särkylääkkeetkin oli "vain" parasetamolia ja ibuprofeiinia. Eli ei paha juttu ollenkaan. Aikani söin nappuloita, sitten ajattelin, että nyt riittää. Tein päivittäisiä jumppiani, mutta tuntui olevan jäykkää ja hankalaa. Ei muuta kuin nappulapurkille taas. Vaikka ei tehnytkään niin kipeää, että normaalisti olisin särkylääkkeitä ottanut, jumppaaminen ei vaan ottanut onnistuakseen ilman kipulääkkeitä.

Uniongelmista, nukkumattomuudesta tuli päänsärky, johon ei särkylääkkeeni auttaneet. Helvetillinen kuuma vanne pään ympärille, tulinen kipu silmien taakse, lekan jyskytys takaraivolle. Kipuasteikolla oltiin kuitenkin suurimman osan aikaa jossain 5-6:n kieppeillä, vain pari kertaa olisin ruksin pistänyt kohtaan 8 tai 9. En jäänyt kuitenkaan "keskustelemaan" kivun kanssa, tein kotitöitä jaksamiseni mukaan, pelailin tietokoneella, kävin kävelyllä. Lopulta, kun yöllä heräsin päänsärkyyn ja kun oikean korvan kuulo tuntui katoavan, totesin, että nyt täytyy saada apuja uniongelmiin. Unilääkkeiden saanti ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista, ensin kuvattiin päänuppi, että ei vaan olisi etäpesäkkeitä. Juuri sillä hetkellä se oli kuitenkin ihan paskanhailee, että onko metastaaseja vaiko eikö, mä haluun nukkua!

Verikokeita verikokeiden perään, sytostaattitiputuksia. Pistämistä, tuikkimista, suonen metsästystä. Alkuvaiheen pienet hyttysenpistot on muuttuneet ampiaisen pistoiksi. Onneksi enää ei tarvitse niin usein pistellä, jos elimistö palautuisi siitäkin kivusta. Silti pistäminen ei tunnu epämiellyttävälle, se on kaikki mun omaksi parhaakseni kuitenkin.

Neulasta-kivuista jo puhuinkin. Ne oli ehdottomasti 9-10 luokkaa alkuvaiheessa. Myöhemmin opin ottamaan särkylääkkeet hyvissä ajoin, kivut tuli lievempinä ja viimeiset pari Neulastaa ei enää kipuja edes aiheuttaneet. Ehkä elimistö tottui tähänkin lääkkeeseen, ihan kuten tottui Herceptiiniin ja sytostaatteihinkin.

Nyt, kun perinteiset hoidot on ohi, sädehoito loppui 3 päivää sitten, kärsin riipivästä kivusta sädehoitoalueella. On kuin nahan alla olisi karkea manillanaru, jota nyitään pienillä nykäisyillä edestakaisin. Kiputuntemus on 2:n ja 4:n välillä. En ole vielä joutunut särkylääkkeitä siihen ottamaan ja toivottavasti en joudukaan. Sädehoidon aiheuttama kipu pitäisi loppua parissa viikossa, sitä odotellessa.

Äkkipäätään voisi luulla, että elämäni syövän kanssa on ollut pelkkää kipua. Ei, ei se ole ollut. Kipujaksot ovat olleet lyhyitä. Ja ehdottomasti ihaninta on ollut se, että niveliä ei ole kolottanut (Neulastan aiheuttamia kipuja lukuunottamatta), eikä päätä särkenyt sen jälkeen, kun sain uniongelmat hallintaani. Itse asiassa elämäni ei ollut läheskään näin kivutonta ja särytöntä ennen sairastumistani syöpään =)