Lääkäripäivä koitti. Nuori pieni nainen pyysi minut huoneeseensa hivenen myöhässä, oli varmaan lukenut päätteeltään vastaanottovirkailijan "lähetteen". Istuin tuoliin ja kerroin kyhmyn löytymisestä. Lääkäri pyysi minut tutkimusvuoteelle istumaan, veti käteensä kertakäyttökäsineet ja tutki ensin varmoin ottein terveen rinnan ja sen jälkeen kyhmyrinnan sekä kainalot. Sen jälkeen hän tunnusteli kyhmyä uudelleen, arvioi kooksi noin 1-1½ cm ja pohdiskeli, että se on osin kiinnittyneen oloinen, osin irtonainen. Sain lähetteen mammografiaan ja varoituksen, että siellä saattaa olla jonoa ja saattaisin joutua odottamaan parikin viikkoa. Voi EI!!! Mammagrafian jälkeen pitäisi vielä soittaa työterveyteen ja varata tutkineelle lääkärille soittoaika.
Kotiin päästyäni soitin kädet täristen kaupunginsairaalan röntgenosaston ajanvaraukseen. Olin jo henkisesti varautunut pitkään odotusaikaan, helpotus oli suuri, kun sainkin ajan jo seuraavalle viikolle.
Pomon kanssa olin puhelinyhteydessä ihan muista asioista, mutta ajattelin puhelun päätteeksi kertoa, että olen menossa tutkimuksiin. Rauhoittelin häntä, että varmaan väärä hälytys, sillä 90 % rinnan löydöksistä on hyvänlaatuisia - tottahan toki munkin kyhmy osoittautuisi vaarattomaksi, lohduttelin näin itseäni, vaikka jossain takaraivossa tuntui niin kamalan varmalle, että syöpäkasvainhan se kuitenkin on.
Loppuviikko kului odotellessa ja hermoillessa. Enpä vielä tienytkään, kuinka paljon odottamista sairastamiseen liittyy.
Mammografiapäivä. Odotustila oli täynnä joukkotarkastusmammografiaan tulleita. Menin ilmoittautumaan tiskille, joku nainen odotustilan puolelta ehätti huomauttamaan, ettei tarvitse ilmoittautua. Tokaisin vähän tylysti, että en ole tulossa joukkotarkastukseen, vaan ennalta varattuun mammografiaan. Pelästynyt katse, vähän sääliä luettavissa silmissä. Kestä! Kestä! Kutsuisvat jo sisään!!!
Mieshoitaja pyörähti odotustilassa, meni toisesta ovesta sisään kuin mistä tuli ulos. Ja kohta hän oli taas oven raossa, kutsui mua - ihanaa, pääsin pois siitä akkalaumasta!
Juttelimme niitä näitä, mieshoitaja (komea nuori kaveri, muuten ;) ) kertoi, mitä mammografiassa tapahtuu ja asetteli mua oikeaan asentoon laitteen eteen. Ensin kuvattiin oikea, kyhmytön rinta, vaakakuva ja 45 asteen kulmakuva. Ei sattunut oikeastaan lainkaan, ehkä vähän epämiellyttävää se oli, mutta kun kuvauslevyjen puristusaika on niin lyhyt, niin nopeastihan se "piina" oli ohi. Röntgenhoitaja katsoi kuvia tietokoneeltaan ja sitten olikin vuorossa vasen rinta. Taas samat kaksi kuvaa, vaakaan ja vinoon. Sitten odoteltiin, hoitaja kertoi, että radiologi katsoo ne heti koneeltaan. Kohta tulikin käsky ottaa lisää kuvia. Vasenta rintaa puristeltiin levyjen väliin kymmenkunta kertaa, tavallisia kuvia lisää ja suurennoksia. Mammografian jälkeen pääsin viereiseen tilaan ultraäänilaitteen viereen pötköttelemään ja odottelemaan radiologia ja ultraäänitutkimusta. Sinne siirtyessäni näin tietokoneen näytöltä pari röntgenkuvaa rinnastani, enhän mä niistä mitään ymmärtänyt ja sanoin sen röntgenhoitajallekin. Ihan tasalaatuista mössöä molemmissa kuvissa.
Ei siinä maatessa aikaa varmaan mennyt montaakaan minuuttia, mutta odottavan aikahan on pitkä. Viimein, iäisyyden kuluttua, radiologi saapui. Iäkkäämpi mies, rauhallinen ääni. Esittäytyi ja sanoi saman tien, että tää on ihan selvä juttu, että leikataan, kun siellä on sellaisia kalkkeumamuutoksia, ettei niitä sinne kannata jättää. Mikä helpotus, se (kyhmy) leikataan pois! Olin aivan rauhallinen, paha leikataan pois, oli se vaaratonta tai ei.
Sitten olikin vuorossa ultraäänitutkimus. Lääkäri jutteli siinä, että katsellaampa vielä tälläkin, nämä mammografia ja ultraäänitutkimus tukevat toisiaan, kulkevat käsi kädessä. Oli kuulema työterveyslääkäri pyytänyt neulanäytteidenkin ottoa, mutta radiologi ei vielä ollut varma, että ottaako hän niitä tai voiko niitä ottaa. En oikein ymmärtänyt tuota osiota, mutta en osannut tarkennustakaan pyytää.
Taas tutkimus aloitettiin oikeasta rinnasta. Nopeasti, mutta joka kohta läpikäyden, ei mitään merkittävää. Sitten vasemman tissin kimppuun. Radiologi otti monta mittaa kyhmystä, ihan kuin sikiön luita olisi mittaillut. En nähnyt kunnolla näytölle, mutta mittajanat siitä erotin. Tutkimus kesti pitkään, mutta olin edelleen rauhallinen. Sitten radiologi totesi, että otetaanpa nytten ne näytteet ja ohjeisti hoitajaa, joka alkoi kaapeista ja laatikoista ottamaan esille tarvittavia välineitä.
Käännyin oikealle kyljelleni, vasemmalle käsivarrelleni etsittiin yhdessä hoitajan kanssa hyvä asento selän takana, ettei se tulisi tielle sotkemaan näytteiden ottoa. Farkun kaulukseen paperia, ihon desinfiontia märillä vanuilla, leikkausliina päälle. Radiologi oli mennyt vähäksi aikaa pois, mutta nyt hän tuli takaisin. Rauhoittavaa jutustelua ja koko ajan muistettiin kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu ja tehdään. Lääkäri alkoi puuduttamaan rintaa, alussa ohuen ohut neula tuntui, neulan siirrot ja käännöt, mutta puudutusaine oli nopeatehoista enkä tuntenut enää edes neulan poisvetoa. Nyt oli jo aavistuksen verran alkanut hermostuttamaan. Vedin syvään henkeä, suljin silmät ja puhalsin suun kautta keuhkot tyhjiksi. Hoitaja huolestui heti, en kai vaan meinaa pyörtyä. Naurahdin, että tässä on ihan hyvä olla ja etten todellakaan aio pyörtyä. Odotin koko ajan, milloin lääkäri tekee skalpellilla viillon ihoon, kun oli kerran sanonut sellaisen tekevänsä, mutta viiltoa ei tuntunut, ei kuulunut. Yllättäen lääkäri alkoikin esitellä karkeaneulanäytekojetta, napsutteli sitä ja sanoi, ettei kannata pelästyä kovaa napsausta, että koje vaan tavallaan ampuu neulan kudokseen. Taas odottelin, että jotain tapahtuisi, mitä se lääkäri oikein viivyttelee, ottais nyt sen näytteen! Yht´äkkiä kuulin kojeen napsahduksen! Mahtavaa puudutusainetta, voisivat käyttää samaa hammaslääkärissäkin!!! Yhtään mitään ei tuntunut, ei lääkärin kättä, ei skalpellin viiltoa, ei neulanäytteiden ottoa. Meinasi oikein käydä naurattamaan omat ajatukset.
Lääkäri otti muistini mukaan kolme karkeneulanäytettä näytepurkkiin, pisti kojeen hoitotasolle, nousi ylös käsineitä riisuen ja poistui. Mennessään sanoi katsovansa vielä kuvia lisää. Hoitaja teippaili rintaani, katsoin vasta silloin rintaani. Pieni, ehkä sentin mittainen viilto sentin parin päässä nännipihasta. Hieman verta oli valunut rintaa pitkin. Hoitaja pyyteli anteeksi, kun joutui niin kovaa painamaan rintaani, mutta eihän se tuntunut puudutetussa rinnassa. Viiden minuutin tiukan painamisen jälkeen sain nousta hitaasti ylös. Istuskelin vähän aikaa sängyn reunalla, röntgenlääkäri tuli takaisin ja kertoi, että näytteet lähtee nyt Helsinkiin tutkittaviksi ja kysyi, onko mulla varattuna jo lääkärille aikaa. Sanoin varaavani soittoajan ja hän suositteli varaamaan sen kahden viikon päähän, koska tuloksien valmistumiseen menee aikaa n. 1½ viikkoa. Saatesanoiksi hän vielä sanoi, että hänen niin tekisi mieli sanoa, että se on hyvänlaatuista, mutta kun siinä on 50 % mahdollisuus kumpaankin suuntaan, niin hän ei uskalla sanoa mitään. Hymyilin nätisti ja totesin, että eiköhän ne näytetulokset jotain kerro, ettei hänen tarvitse ennustajaksi ryhtyä, että olen helpottunut, kun kyhmy kuitenkin leikataan pois, oli se sitten mitä tahansa. Röntgenosastolta poistui hieman tärisevä, mutta iloisesti hymyilevä hellusirpukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti