maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tuntemuksia ekan sytohoidon jälkeen

Isäntä haki mut sairaalasta ekan hoidon jälkeen. Olo oli vähän hutera, mutta mieli hyvä, ekasta sytostaattikuurista oli selvitty hengissä. Kotona pelailin tietokoneella, syötiin edellispäivänä tehtyä hernekeittoa ja päätin käydä pikkulenkilläkin. Nuoremman pojan pistin leikkaamaan koneella hiukseni lyhyiksi, noin tuuman mittaisiksi, jotta kaljuuntunut pää ei näyttäisi niin oudolle pitkien hiuksien jälkeen. En ottanut yhtään hiuksia muistoksi. Isäntäkin ehti nähdä lyhyet hiukseni ennen ulkomaantyökeikalle lähtöään. Väsytti, mutta se varmaankin johtui enemmänkin päivän jännityksestä kuin lääkeaineista.

Illalla heittelin kortisonit ja pahoinvoinninestolääkkeen määrättynä aikana naamariin ja painelin rättiväsyneenä nukkumaan. Yöstä ei kuitenkaan tullut kovinkaan hyvä, vessahätä oli vähän väliä ja ajatukset pyörivät päivän tapahtumissa. Aamuyöllä alkoi olla kuvottava olokin, päätin ottaa pahoinvoinninestolääkettä vaikka sen ottoaika olisikin ollut vasta aamulla. Lääkkeen alettua vaikuttamaan sain uudelleen unen päästä kiinni.

Aamulla piti taas ottaa kortisonia ja pahoinvoinninestolääkettä. Pajalan puuroa ja kahvia, telkkailua ja pelailua. Vessassa ihmettelin peilistä kuvajaistani, pää näytti lähinnä pallolle ja lyhyet hiukset näytti vähintäänkin oudoille. Aikaa myöten totuin pallopäähän, mutta lyhyihin hiuksiin en ehtinyt tottua, vaikka moni kehui niiden sopivan mulle hyvin. Olo oli siedettävä, arvelin että se myös pysyy siedettävänä, mutta tuntien kuluessa alkoi ensin makumuutokset ja myöhemmin lievä kuvotus.

Iltapäivällä tuli siskontyttö kylään. Tai pitäisi kai puhua tytärpuolesta, siskonmiehen tyttärestä kun on kyse. Hän kertoi biologisen äitinsä jo voitetusta rintasyövästä, miten äitinsä oli kestänyt sytostaattihoidot, hiusten lähdön jne. Juttelimme myös pitkät tovit hänen uudesta työpaikastaan ja miten hän on sopeutunut uudelle paikkakunnalle. Vierailu piristi kummasti.

Iltapäivällä oli myös aika pistää valkosolujen kasvutekijäaine Neulasta. Ensimmäinen pistoskerta jännitti aika tavalla. Olin pistämistä harjoitellut edellispäivänä syöpäpolilla, sillä ajatus lähdöstä terkkakeskukseen tai paremminkin terkkakeskuspäivystykseen pistettäväksi ei huvittanut ollenkaan. Pumpulia ja desinfiointiainetta pöydälle, Neulasta-ruisku pakkauksesta pois ja edellisten viereen. Käsipyykille ja sitten se ihka ensimmäinen itse suoritettu napapiikki. Navan vierestä ihon putsaus pumpulilla ja desinfiointiaineella, ruiskusta neulasuojus pois, mahaläskin puristaminen toisen käden sormien väliin ja toisella kädellä kynäotteella neulan painaminen ihon läpi pohjaan asti. Sitten hitaasti ja tasaisesti ruiskun mäntä pohjaan asti, napsaus ja kun irroitti männästä, neula vetäytyi ruiskun sisään. Iholla helmeili pieni lääkeainehelmi, pyyhkäisin sen pumpulilla pois ja laitoin laastarin päälle. Hengissä selvitty, mutta ei se kivalle tuntunut. Sattuikin mokoma! Ja kivusta tuli mieleen, että olin unohtanut ottaa särkylääkkeen ennen Neulastan pistoa. Otin sen vähän jälkijunassa, mutta toivoin, että se kuitenkin estäisi kivut, joita aine kuulema aiheuttaa.

Seuraavana yönä oli herätys 3:lta, isäntä piti saada matkaan. Onneksi uni tuli nopeasti uudelleen, nukuin pitkään. Herättyä olo oli pirteä, aurinko paistoi niin mielessä kuin ulkonakin. Jos oli edellispäiväinen currykana ja appelsiini maistuneet pahalle, niin tänä aamuna kahvi ja mustikkapiirakka oli hyvää. Suu oli vaan tosi kuiva, suorastaan napsuvan kuiva. Kuvotus sen sijaan oli hyvin hyvin lievää.

Neulasta alkoi vaikuttamaan, nivel- ja luukivut alkoivat nostaa päätään. Kauppaan lähtö ei innostanut, joten läksimme poikien kanssa läheiseen kahvila-ravintolaan syömään. Hissukseen kävelimme sinne, hengästymisen ja kipujen vuoksi jouduin pitämään monta huilaustaukoa. Tuttu tarjoilija katseli erityisen tarkkaan mua, selvästikin pohti mikä mulla on ja miksi en ole vähään aikaan siellä käynyt - kantapaikasta kun on kyse. Ruoka oli hyvää. Kuvotuskin pysyi tiessään, kun pureskelin joka suupalan huolellisesti ja join vasta ruoan päätyttyä. Kotimatka sujui vähän paremmin kuin menomatka, edelleen hengästytti, mutta nyt ei kivut keskeyttäneet kävelyä.

Iltaa myöten kivut kuitenkin pahenivat. Yritin muistella, minkä verran olin parasetamolia ja ibuprofeiinia jo ottanut ja mihin aikaan. Loppujen lopuksi jouduin Neulasta-kipujen takia vetämään maksimiannokset särkylääkkeitä lomittain, ensin Panadolia, parin tunnin kuluttua Ibuprofeinia, kolmen tunnin kuluttua Panadolia jne. ja silti tuntui, että aina vaan sattuu ja särkee. Yölläkin heräilin kipuun, olo oli kauhea.

Maanantaiaamuna unohdin ottaa pahoinvoinninestolääkkeet. Yllätys oli melkoinen, kun aamupala ei alkanutkaan kuvottamaan, vaikka maistuikin kamalalle. Päivälle menimme vanhemmilleni syömään. Palapaistia laittaessaan äiti pyysi mua maistamaan suolan siitä. Muutoin hyvä juttu, mutta kun mä en maistanut suolaa lainkaan! Suolan maistumuuden takia  tuli muutamaan kertaan tehtyä todella suolaista ruokaa, ennen kuin älysin alkaa perhettä maistamaan maustetarpeen. Ruoan jälkeen pyysin äitiä lenkkikaveriksi, kävellä hipsuttelimme melkein 3 kilsan lenkin. Neulasta särki edelleen, hyppivät kivut nivelestä ja luista toiseen olivat kuitenkin asettuneet jota kuinkin paikoilleen lonkkaan ja sääriluihin - elimistön verisolutehtaisiin. Kävely ja liikkuminen kuitenkin auttoivat unohtamaan kivut tai sitten ne  ihan oikeasti helpottivat liikunnalla.

Tiistaina tuli väsymys. Olin aamulla pari tuntia hereillä, mutta menin takaisin nukkumaan, kun niin painosti. Nukuin kolmisen tuntia, heräsin rättiväsyneenä ja nälkäisenä. Söin ja painuin takaisin sängyn pohjalle. Uni ei kuitenkaan tullut, joten hyppäsin auton rattiin ja läksin kaupungille humputtelemaan. Kävelin edes takas katuja, mietin mieleistä kahvipaikkaa. Lopulta päädyin kirjaston kahvioon, josta soitin tukihenkilölleni. Hän oli itsekin kirjastoon tulossa, niinpä treffasimme siellä. Pitkät turinat pidimme, juttelimme kaikesta mahdollisesta sytostaateista kirjoihin ja käsitöihin asti. Tapaaminen piristi kummasti.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti